Etusivu » Kehitämme Seinäjokea

YRITYSTEN MENESTYSTÄ VARTEN

Into Seinäjoki Oy on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö, jonka tehtävänä on tukea alueen yritysten menestystä. Asiakkaitamme ovat aloittavat, kehittyvät ja alueelle sijoittuvat yritykset.

 

UUDISTAMINEN JA UUTEEN INNOSTAMINEN

Innostamme yrityksiä uudistamaan toimintaansa ja kehitämme alueen yrittäjyysilmapiiriä entistä myönteisemmäksi. Järjestämme vuosittain kymmeniä tapahtumia, joista yritykset voivat löytää uusia ideoita, osaamista ja kumppanuuksia. Kärkitapahtumiamme ovat mm. Food Business Summit sekä Hyvän Johtamisen Foorumi. Lisäksi teemme vuosittain satoja yrityskäyntejä, joiden pohjalta kehitämme Seinäjoen kaupungin toimintaa entistä yritysystävällisemmäksi. Autamme yrityksiä myös hyödyntämään rakennettua kaupunkiympäristöä kokeilualustana uusille liiketoimintakonsepteille.

 

YRITYSTEN SYNTYMISEN JA KASVUN TUKEMINEN

Sparraamme yrittäjäksi aikovia uusien liikeideoiden jalostamisessa ja yritystoiminnan aloittamisessa mm. Liikeideat lentoon -valmennusohjelmalla sekä ruokaketjuun erikoistuneen AB Seinäjoki -yhteisön kautta. Jo toimivien yritysten kanssa haemme uusia kasvun mahdollisuuksia mm. kotimaisista ja kansainvälisistä hankinnoista sekä yhteistyökumppanuuksista. Julkaisemme viikoittain uusia, mielenkiintoisia myyntiliidejä meiltä ja maailmalta. Erityisenä kasvun painopisteenä panostamme ruokaketjun yritystoiminnan kehittämiseen. Autamme yrityksiä myös löytämään kasvavalle toiminnalleen uusia toimitiloja ja tontteja.

 

YRITYSTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN KEHITTÄMINEN

Kehitämme Seinäjokea entistä paremmaksi yritysten liiketoimintaympäristöksi mm. hankintojen, maankäytön, kaavoituksen, rakentamisen ja liikenneratkaisujen osalta. Lähivuosien kärkikohteita ovat kaupunkikeskustan ja asemanseudun palvelu- ja asuinalueet sekä Itäväylän teollisuus- ja logistiikka-alueet.  Kaupunkikeskustan kehittämistoiminnan viestintäkanavana toimii www.meidanseinajoki.fi -sivusto. Tutustu - Tule mukaan kehittämään ja kokeilemaan!

 

ALUEEN VETOVOIMAN JA SIJOITTUMISTEN EDISTÄMINEN

Seinäjoella on tutkitusti yksi Suomen parhaita yrittäjyysilmastoja (EK 2015) ja kaupunki on houkutteleva sijoittumispaikka usealla mittarilla mitattuna. Viestimme kansallisesti ja kansainvälisesti kaupungin vahvuuksista sekä olemme yritysten opas ja kumppani kaupunkiin sijoittumisessa. Etsimme sijoittumispäätösten tueksi tietoa markkinatilanteesta, yhteistyökumppaneista, osaajista, tonteista ja toimitiloista sekä ostokohteista. Järjestämme myös erilaisia pop up -kokeiluja sijoittumista harkitseville yrityksille.

 

 

Tehdään yhdessä hyvästä parempi! Ota rohkeasti yhteyttä!

Seinäjoen vapaat toimitilat kootusti samassa paikassa ›

Seinäjoen kaupungin avoimet tarjouspyynnöt ›

Into Seinäjoki on Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö. Kehitämme Seinäjokea yritysten houkuttelevana ja kilpailukykyisenä liiketoimintaympäristönä › 

 

Tutustu toimintaamme myös näillä sivustoilla: 

 

 

Frami

>> Kokous- ja toimitilat

Seinäjoki Congress 

>> Seinäjoki kokouskaupunkina

Invest Seinäjoki

>> Sijoitu Seinäjoelle

Visit Seinäjoki

>> Matkaile Seinäjoelle

Agrobiotalous

>> Agrobiotalouden piilaakso

Rytmikorjaamo

>> Kokous- ja toimitilat

Toimitilat ja tontit

>> Seinäjoen vapaat toimitilat ja tontit

Sydämellinen Seinäjoki

>> Keskustan kauppiaiden kampanjat

Testing lab

>> Liikunta-alan tuotetestaus

Ruokaprovinssi

>> Lähiruokaa kehittämässä 

Hyvä johtaminen

>> johtamisen teema- ja tapahtumasivusto

Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito
Sulje sivuvalikko