Tutun kauppapaikan uusi elämä

IKH aloitti saneeratussa Päivölänkorttelissa. Vielä hyvin tilaa uusillekin tulijoille.

Maria ja Miika Saarenpää sekä kiinteistön omistava Jani Männikkö (keskellä) tyytyväisinä IKH:lle saneeratuissa tiloissa.

Entinen Starkin toimitila Seinäjoen Päivölässä on pessyt kasvonsa ja uudistunut reippaasti. Uutena omistajana Kiinteistö Oy Päivölänkorttelin Jani Männikkö joukkoineen on urakoinut tilat valmiiksi uusille vuokralaisille. Ensimmäisenä uutena käyttäjänä tontille ehti Saarenpää Oy, joka laajensi IKH-edustutuksensa Lapualta ja Alajärveltä nyt myös Seinäjoelle.

Vielä on hyvin tilaa muillekin.

– Noin 700 neliötä toimistotilaa, 2000 neliötä pressuhallia ja 800 neliötä kylmää katostilaa. Ihanteellisinta olisi tietenkin, että joku tarvitsisi sekä toimistoa että varastotilaa. Olemme kuitenkin avoimia kaikenlaisille ehdotuksille, myös uudisrakentamiselle. Tontilla on rakennusoikeutta jäljellä 5000 kerrosneliötä, Männikkö kertoo.

Uudet tulijat voisivat Männikön ja Miika Saarenpään mukaan mielellään täydentää tai tukea IKH:n toimintaa ja toisiaan.

– Meidän näkökulmasta tässä voisi olla vaikkapa työkoneiden tai maatalouskoneiden myyntiin liittyvää palvelua. Pääasia kuitenkin on, että tontilla olisi paljon liikennettä, Saarenpää kannustaa.

Jani Männikkö lähti alun perin etsimään isompaa tilaa omalle yritykselleen – sähkönjakeluautomaation toimittaja Energineering Oy:lle. Sopivan vuokralaisen löydyttyä korkeaan myymälätilaan Energineering onkin jatkanut toimintaansa Runkotien tiloissa.

Toinen tavoite – kiinteistösijoitustoiminta – toteutui ja toteutuu hyvää vauhtia. Oliko itsestäänselvää sijoittaa Seinäjoelle?

– Kun sijoittaa kotipaikkakunnalle, näkee missä raha on kiinni, kun joka päivä ajaa ohi, Männikkö naurahtaa ja jatkaa, että on toki myös paljon käytännöllisempää huolehtia asioista, kun tilat ovat lähellä.

Hyvä startti

Miika ja Maria Saarenpää ovat tyytyväisiä yrityksensä starttiin Seinäjoella korona-ajasta huolimatta.

– Esimerkiksi sellaisia avajaisia kuin olisimme halunneet emme luonnollisestikaan ole voineet järjestää. Sijainti on kuitenkin erinomainen, joten sekä vanhat asiakkaat maakunnasta että uudet ovat löytäneet meidät hyvin. Avaamme 10-20 yritysasiakastiliä päivittäin ja myyntihenkilömme on aktiivisesti liikkeellä alueen yrityksissä.

IKH:n asiakkaista liki 90 prosentilla on y-tunnus, mutta kuluttaja-asiakkaatkin ovat löytäneet uuteen myymälään. Yrittäjäpari onkin avoin sekä uusille asiakkaille että paikkakunnillekin.

– Mutta toki nyt vedetään kunnolla henkeä ja keskitytään hoitamaan hyvin nämä kolme myymälää ja paikkakuntaa.

 

Jani Männikkö, puh. 0404 190120, jani.mannikko@energineering.fi

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa