Toimenkuvani on suhteellisen monipuolinen. Toimin kaupunkikeskustan kehittäjänä, minkä johdosta saan suunnitella ja toteuttaa erilaisia toimenpiteitä yhdessä meidän hienojen yritysten kanssa ja toimia eräänlaisena viestinviejänä yritysten ja kaupungin välillä.

Koen onnistumisen tunteita erityisesti silloin, kun asiakas sanoo, ettei tiennyt kenelle olisi kuulunut soittaa ja sen vuoksi päätti soittaa minulle. Haluan olla helposti lähestyttävä, välittävä ja asioita eteenpäin vievä kanssakulkija. Työssäni saan myös sparrata yrityksiä liiketoiminnan kehittämisessä. Se onkin erityisesti sydäntäni lähellä! Lisäksi autan yrityksiä liike- ja toimitilojen kartoittamisessa ja onpa sormeni pelissä myös toritoiminnan kehittämisessä.

Vapaa-ajan käytän urheiluun ja vajaa vuosi sitten aloitettu crossfit-harrastus on vienytkin sydämeni (joidenkin mielestä myös järkeni).