Yrityskehittäjänä tehtäväni on alueen yritysten liiketoiminnan boostaaminen millä hyvänsä laillisella keinolla. 😀  Joskus valmistellaan yrityksen kanssa yhdessä rahoitushakemusta Business Finlandille tuotekehityksen ja konseptien kehittämisen merkeissä, toisinaan mietitään, ketkä olisivat parhaat kumppanit yritykselle kasvun polulla, joskus ohjelmassa on tehokkaan myyntipuheen sparraus.

Teknologia-alan ja pellolta pöytään -ketjun toimialaverkostoissa riittää haasteita ja tilaisuuksien järjestämistä. Vientikaupan käynnistäminen on osa lukujärjestystäni, erityisesti elintarvikealan yritysten kanssa tehdään kauppamatkoja Aasiaa myöden. VTT:n Etelä-Pohjanmaan asiamiehenä linkitän analyysi- ja tutkimuspalveluita alueen yrityksille. Liikeideakisat pitävät ajassa kiinni, markkinoinnin lainalaisuudet ja asiakkaiden ajattelumallit muuttuvat koko ajan. Asiakasymmärrys on menestyvän bisneksen yhä useammin vahvassa maalintekijän roolissa.

Intohimoinen asenne ympärilläni saa minutkin innostumaan. Ammattimainen kollega tai yhteistyökumppani tuo energiaa tekemiseen. Määrätietoista ja professionaalia yrittäjää suorastaan fanitan.

Vapaa-aikana kuntoliikunta eri muodoissaan (sellainen mitä voi mitata kellolla, sykemittarilla, gps:llä, kilometreillä, toistoilla tai kiloilla – kunhan jotenkin voi mitata ja tallentaa) on mieluista, samoin kuin toiminta kansainvälisen palvelujärjestön tehtävissä.