Yrityksen perustaminen Seinäjoella
Hyvä liikeidea ja selkeä suunnitelma vauhdittavat yrityksen perustamista ja uudistamista
Into auttaa vuosittain kymmeniä ja kymmeniä henkilöitä pohtimaan ja kehittämään liikeideaansa. Tuloksena on syntynyt ja syntyy uusia yrittäjiä ja yrityksiä. Tärkeää on muistaa, että jokaisesta ideasta ei synny liiketoimintaa, mutta sellaisetkin ideat kannattaa pureskella ja tutkia.
Voit olla matalalla kynnyksellä yhteydessä meihin, olipa lähtökohtasi yrittäjyyteen millainen tahansa.
- Työsuhteinen henkilö, joka suunnittelee sivutoimiyrittäjyyttä.
- Ostohousut omaava henkilö, joka suunnittelee yrittäjyyttä yrityskaupan kautta.
- Tiimi, jossa yhdistyy monipuolinen osaaminen ja intohimo yhteiseen yrittäjyyteen.
- Tuore yrittäjä, joka haluaa tukea yritystoiminnan alkuvaiheisiin ja käynnistämiseen.
- Sivutoiminen yrittäjä, joka suunnittelee päätoimiseksi yrittäjäksi siirtymistä.
- Yrittäjänä toiminut henkilö, joka kehittää täysin uutta liikeideaa.
- Pöytälaatikkoyrittäjä, joka suunnittelee yritystoiminnan uudelleen käynnistämistä.
- Opiskelija, joka haluaa aloittaa yritystoiminnan opiskelujen ohessa.
- Työtön tai lomautettu henkilö, jolle yrittäjyys on vaihtoehto työllistää itsensä.
Tervetuloa keskustelemaan kanssamme. Meiltä saat apua yrittäjyyteen, liikeidean jalostamiseen ja yrityksen kehittämiseen.
Palvelumme on sinulle maksuton.
Palvelumme liikeidean kehittämiseen – päästetään liikeideasi lentoon!
Henkilökohtainen sparraus: Tunnin mittaisessa tapaamisessa selvitämme liiketoiminnan erityisyyden sekä kysyntä- ja kilpailutilanteen, käymme läpi palvelu- ja tuotevalikoimasi, perehdymme asiakashankinnan ja tuotannon tapoihin sekä pohdimme yrityksen kustannusrakennetta ja hinnoittelumallia. Kurkistamme myös toimialojen erityisvaatimuksiin (esim. sosiaali- ja terveysala ja ravintola-ala). Lopuksi teemme konkreettisen suunnitelman tavoitteista ja jatkoaskelista. Käymme myös läpi julkisten rahoitusten tarjoamat mahdollisuudet. Varaa sparrausaika (alla).
Ryhmävalmennus: Useamman tapaamisen (3-5 kertaa) sisältävä valmennus pureutuu markkinoihin, kilpailuun ja erottautumiseen, asiakastarpeisiin, tarjoaman kaupallistamiseen, toiminnan kannattavuuteen sekä yritystoiminnan johtamiseen. Valmennuksen päätyttyä sinulla on suunnitelma kohti yrityksesi visiota. Seuraa uusien ryhmien avautumista Inton tapahtumakalenterista.
Varaa aika henkilökohtaiseen sparraukseen
Vinkkivideosarja: näin autamme alkavaa yrittäjää
Sisällöntuottaja Riina Vehkoja kokosi meille omiin kokemuksiinsa perustuvan videosarjan alkavan yrittäjän sparrauksesta. Saat jopa vinkin, miten sparraukseen tullaan.
Yrittäjä – yksin ei tarvitse pärjätä!
Tässä ohjeet saapumiseen sparraukseen
”En mä tiedä, mistä aloittaa…” – Just sen takia sparraus on olemassa!
Sparrauksen anti ei unohdu – saat yhteenvedon suoraan sähköpostiisi!
Miten mun polku meni? Katso tästä.
Asiakkaidemme palautetta henkilökohtaisesta sparrauksesta
”Erittäin asiantuntevaa, ja perehtynyttä yrityksen sparrausta! Olen todella tyytyväinen jo nyt saamaani tietopakettiin ja apuun markkinoinnin edistämiseen. Yhteyshenkilö Marja Vainionpään tietotaito on korkea, ja keskustelu siksi helppoa.”
”Sain todella asiantuntevaa, innostavaa, kannustavaa ja kuitenkin realistista ohjausta mahdollisen yritykseni aloittamiseen. Isoo Kiitos vielä asiaani paneutumisesta.”
”Mahtava palvelu! Yrittäjyydestävä vasta haaveilevana kaikki siihen liittyvä tuntuu sekavalta ja pelottavalta, mutta Eevalla ja Marjalla oli uskomaton kyky selittää asiat ymmärrettävästi, antaa konkreettisia neuvoja ja luoda uskoa omiin kykyihin.”
POHDITTAVAA JA TEHTÄVÄÄ ENNEN YRITYKSEN PERUSTAMISTA
Kirkasta omat tavoitteesi yrittäjyydelle
Ole ylpeä vahvuuksistasi, osaamisestasi ja kokemuksistasi opiskelu- ja työelämän varrelta. Tunnista oma erityisosaamisesi. Pohdi, mistä haluat olla yrittäjänä tunnettu ja miltä haluat yrityksesi brändin tuntuvan ja näyttävän 3-5 vuoden kuluttua? Uskalla tehdä valintoja.
Tunnista asiakastarve ja tuotteista tuotteet/palvelut
Minkä asiakkaan ongelman haluat ratkaista tai tarpeen täyttää? Mitkä ovat tuotteesi ja palvelusi? Kuka on potentiaalisin (ja tuottoisin) asiakkaasi? Mistä ja millä tavalla asiakkaasi on tottunut ostamaan tuotteensa tai palvelunsa? Tutustu tarjolla oleviin toimitiloihin Toimitilahakemistossa.
Tutki markkinaa ja tunnista kilpailuetu
Mikä on kilpailutilanne markkinoilla? Mikä on asiakaskysynnän tulevaisuus? Onko markkinassa tilaa uudelle toimijalle? Mikä on kilpailuetusi ja saa yrityksesi erottumaan muista? Olisiko liiketoiminta mahdollista aloittaa ostamalla jo toimiva yritys? Tutustu muihin Seinäjoen yrityksiin Yrityshakemistossa.
Tee koemarkkinointia ja testaa tarjoamaasi
Testaa liikeideaasi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa todellisilla asiakkailla. Onko tarjoamasi kiinnostava? Vastaako se asiakkaan tarpeisiin? Hyödynnä palautetta ja hienosäädä tarjoamaasi vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Huolehdi rahoituksesta ja taloushallinnosta
Miten rahoitat yrityksesi alun (tilat, laitteet, alkuvarasto jne.)? Mitkä ovat tuotteiden / palveluiden hinnoitteluperiaatteet? Entäpä arjen pyörittämisen kustannusrakenne? Kuinka paljon myyntiä tarvitaan kannattavaan toimintaan? Hanki kirjanpitopalvelut, laskutustyökalut ja pankkitili.
Varmista osaaminen ja rakenna monipuolinen tiimi
Mitä lisätaitoja tiimissäsi tarvitaan? Onko sinulla itselläsi riittävästi liiketoimintaosaamista ja pitkäjänteisyyttä yrittäjyyteen? Mitä tekemisiä olisi hyvä ulkoistaa? Kenen kanssa sinun pitää verkostoitua? Osakeyhtiötä perustaessasi muista huolehtia osakassopimus kuntoon.
Huolehdi luvat ja rekisteröinnit kuntoon
Tarkista, tarvitaanko liiketoiminnalle lupia tai ilmoituksia (esimerkkejä luvan- tai ilmoituksenvaraisista elinkeinoista). Ennen yrityksen perustamista tutki myös yritysnimen vapaana oleminen sekä selvitä eri rekisteröintien tarve (kauppa-, ennakkoperintä-, alv- ja työnantajarekisterit).
Suojaa yrityksesi omaisuus, itsesi ja työntekijäsi
Varaa yritykselle verkkotunnuksen lisäksi tarvittavat some-tilit sekä tee tarvittaessa tavaramerkkisuojaukset. Huolehdi myös yrityksen ja yrittäjän vakuutuksista sekä työntekijöiden vakuutuksista ja työturvallisuudesta. Muista tehdä kaikki yrityksen sopimukset kirjallisina.
Laadi liiketoimintasuunnitelma ja talouslaskelmat
Kun olet miettinyt yllä olevia asioita, aloita yksityiskohtaisempien liiketoiminta- ja taloussuunnitelmien laatiminen. Suunnitelmia tarvitse itsellesi liiketoiminnan johtamisen apuvälineeksi sekä mm. pankkirahoituksen, julkisten tukien sekä starttirahan hakemiseen.
Lisätietoa
Lisätietoa yrittäjyydestä ja yrityksen perustamisesta löydät Inton Yritystulkki-palvelusta, Uusyrityskekusten yrityksen perustamisoppaasta sekä InfoFinland.fi-sivuilta.
POHDITTAVAA JA TEHTÄVÄÄ YRITYSTÄ PYÖRITTÄESSÄSI
- Ota kirjanpidon ja myös yrityksen sisäisten järjestelmien tuottama tieto haltuun.
- Tunnista erilaisten julkisten rahoitusinstrumenttien tarjoamat mahdollisuudet.
- Johda yritystäsi tavoitteellisesti ja rakenna tavoitteiden seurannalle mittareita.
- Huolehdi lakisääteisistä sekä sopimusten velvoitteista ajallaan.
- Tee yrityksesi näkyväksi, markkinoi suunnitelmallisesti ja hyödynnä referenssejä.
- Huolehdi yrityksen skaalautumiskyvystä ja etsi aktiivisesti uusia markkinoita.
- Tunnista myös yrityskaupat kasvun mahdollisuutena.
- Rakenna itsellesi tukiverkostoja, hyödynnä yrittäjäkollegoja ja asiantuntijoita.
- Pysy ajan tasalla trendeistä, seuraa kilpailijoita ja asiakaspalautetta.
- Huolehdi henkilökunnan hyvinvoinnista ja osaamisen kehittämisestä.
- Ole avoin uuden oppimiselle ja uudistumiselle – yrityksenä ja yrittäjänä.
YRITYSNEUVONNAN VAIHTOEHTOJA SEINÄJOELLA
-Mikäli olet Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelija, yrittäjyysneuvontaa kaikille opiskelijoille tarjoaa Y-Zone Business Hub.
-Mikäli olet työtön ja etsit aktiivisesti työtä, ota yhteyttä TyöLakeuden omavalmentajaasi ja keskustele yrittäjyyskokeilusta sekä starttirahasta ennen yrityksen perustamista.
-Mikäli tarvitset neuvontaa yleisiin arkielämän kysymyksiin liittyen, ota yhteyttä maahanmuuttajien neuvonta- ja ohjauspalvelu MONI-Infoon.
-Mikäli haluat tietoa yrittäjänä toimimisesta Suomessa, varaa neuvonta-aika Uusyrityskeskus Neuvoa-Antavaan.
-Mikäli tarvitset käytännön tukea yrityksen perustamisessa (yritysmuoto, rekisteröinnit, verotus jne.) hyödynnä valitsemasi tilitoimiston tai laskutuspalvelun neuvonta.
-Mikäli suunnittelet lähteväsi yrittäjäksi ostamalla jo toimivan yrityksen, ole yhteydessä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien
Lisää osaamistasi – katso videosarja
Mistä löytää markkinointikumppani? Onko meillä tietoturva-asiat ajantasalla? Miten saisi parhaan hyödyn irti tilitoimistoyhteistyöstä? Pitäisikö meidän rekisteröidä oma logomme? Näistä ja monesta muusta aiheesta keskustelimme yhdessä asiantuntijoiden kanssa ja purkitimme keskustelutuokiot kaikkien hyödynnettäväksi!
Pidä huolta yrityksesi omaisuudesta – myös kaikesta aineettomasta
Paavola Legalin Olli Paavola auttaa alkuun immateriaalioikeuksista huolehtimisessa.
Yrityksen rahoitustarpeet ja pankkisuhde
Inton talousjohtaja Mikko Patana käy läpi yrityksen erilaiset rahoitustarpeet ja antaa vinkkejä pankkisuhteesta huolehtimiseen.
Yrityksen talouden rutiinit ja raporttien hyödyntäminen päätöksenteossa
Inton talousjohtaja Mikko Patana antaa vinkit raporttien hyödyntämiseen päätöksenteossa.
Tilitoimisto yrittäjän kumppanina
Hyvä tilitoimistoyhteistyö antaa yrittäjälle paljon enemmän kuin lakisääteisen kirjanpidon tilinpäätöksineen ja tuloslaskelmineen. Vinkit antaa Tilineuvonta Hietakankaan Essi Hietakangas.
Oikean markkinointikumppanin valinta
Mistä tietää, kuka on se oikea markkinointikumppani? Aihio Digitalin Oskari Ilomäki opastaa oikean markkinointikumppanin valinnassa ja hyvän toimeksiannon tekemisessä.
Digimarkkinoinnin ostaminen ja suunnittelu
Miten digimarkkinointia suunnitellaan ja ostetaan? Poikkeaako se perinteisestä markkinoinnista? Asiantuntijana Aihio Digitalin Oskari Ilomäki.
Onko tietoturva asenne- vai tekniikkalaji?
Opsecin Mika Lindberg antaa vinkit yrityksen tietoturva-asioiden ajan tasalla pitämiseen.
Kiinnostavia artikkeleita
-
Space Pitch -finaaliin 9 kisailijaa
Lue lisää: Space Pitch -finaaliin 9 kisailijaa -
Raskasta, mutta ihanaa
Lue lisää: Raskasta, mutta ihanaa -
”Yrittäjän vastuu on yrittäjälle rikkaus”
Lue lisää: ”Yrittäjän vastuu on yrittäjälle rikkaus” -
Sijaista tarjoaa töitä ja tekijöitä
Lue lisää: Sijaista tarjoaa töitä ja tekijöitä -
Skaalaamossa tarjolla kasvua ja tukea – hae nyt!
Lue lisää: Skaalaamossa tarjolla kasvua ja tukea – hae nyt! -
Yrityskaupoilla Sonya Zouiter
Lue lisää: Yrityskaupoilla Sonya Zouiter
Ota yhteyttä!
-
Vainionpää Marja
Lue lisää: Vainionpää Marja -
Jussila Eeva
Lue lisää: Jussila Eeva









