Taustani on luovilla aloilla ja matkailussa, intohimoni on pitkään ollut vastuullisuus. Pääsen siis työssäni hyödyntämään täysillä vahvuuksiani. Matkailumarkkinointi on puhututtanut maakunnassamme niin pitkään kuin muistan – tänä vuonna uudistuksia on luvassa ja saan olla niitä viemässä eteenpäin. Yhtenä sykäyksen antajista on Seinäjoen Aalto-keskus ja sen valmistaminen Unescon maailmanperintökohteeksi. Aalto Visitor Centerin avaaminen häämöttää lähitulevaisuudessa.
Uusia tuulia omalle työpöydälle tuo myös Ruotsin ja Norjan kanssa yhteistyössä toteutettava GENGREEN -hanke, jossa edistetään naisyrittäjien vihreää kasvua.
Innostun uusista ideoista, ajatuksista ja teknologioista, mutta myös vanhoista esineistä, taloista ja tyyleistä. Haluan miettiä kaikissa toteutuksissa, että miten ne voisi toteuttaa mahdollisimman ekologisesti, paikallisesti ja yllätyksellisesti.
Vapaa-ajalla yritän pelastaa maailmaa lainatanttu kerrallaan intohimoyrittäjänä Vaatelainaamo Tantussa, jossa lainaamme suomalaisten merkkien vaatteita ja koruja. Laatikkopyörän kyydissä kulkevat kaksi tytärtä, joiden kanssa vietämme vapaa-aikaa kulttuuritapahtumissa, leikkipuistoissa ja ravintoloissa. Opiskelija-aviomies pitää rouvansa hyvällä tuulella valmistamalla hyviä ruokia ja lauluja.