Innostun erilaisten kokonaisuuksien luomisesta tapahtumatuotannossa. Into järjestää noin 80 tapahtumaa vuodessa eri aiheista, joten mahdollisuuksia uusien asioiden kokeilulle ja oppimiselle riittää!
Työssäni järjestän tapahtumia erityisesti alueemme yrittäjille. Työpäivät koostuvat ideoinnista, viestinnästä, tapahtumasivujen luonnista, tarjouspyyntöjen lähettämisestä, kokonaisuuden rakentamisesta sekä tapahtumapäivinä tilan somistamisesta ja tapahtuman viimeistelystä.
Ennen tapahtumaa visioin osallistujan polun ilmoittautumisesta tapahtuman päättymiseen saakka. Varmistan, että jokainen yksityiskohta on huomioitu ja tapahtuma on osallistujalle sujuva sekä mieluisa.
Parasta on kuulla positiivista palautetta tapahtumaan osallistuneilta niin livenä kuin palautekyselyidenkin kautta. Ne antavat taas uutta puhtia tekemiseen ja opettaa, mikä toimii ja mitä kannattaisi kehittää.
Vapaa-ajalla vietän aikaa kavereiden kanssa, kampusrannan lenkkipolulla, kotisohvalla sarjojen parissa sekä tietenkin erilaisissa tapahtumissa. Penkkiurheilu on lähellä sydäntä ja minuun voitkin törmätä katsomossa esimerkiksi korisliigan peleissä.