Kansainvälisellä yhteistyöllä Euroopan kartalle

Julkaistu:

Etelä-Pohjanmaan elinvoima rakentuu rohkeudesta, yhteistyöstä ja kyvystä tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Me Into Seinäjoessa teemme määrätietoisesti työtä sen eteen, että alueemme yrityksillä on parhaat edellytykset kasvaa, kansainvälistyä ja innovoida. Päämäärän eteen ponnistellaan myös eurooppalaisella yhteistyöllä.

Etelä-Pohjanmaalla hankkeen sidosryhmässä ovat mukana Timo Takala (Elinvoimakeskus), Eero Jääskeläinen (Seinäjoen Yrittäjät), Anssi Mäkelä (Trutec), Satu Alapiha (Enterpise Europe Network), Juho Heiska (SEAMK), Sami Mäntymäki (Seinäjoen kaupunki) ja kuvasta puuttuvat Marja-Terttu Kurunsaari (Sedu), Antti Saartenoja (Etelä-Pohjanmaan liitto), Timo Paakkanen (Finvibes Consulting), Olli-Pekka Viinamäki (Seinäjoen yliopistokeskus), Tomi Kohtanen (Etelä-Pohjanmaan kauppakamari) sekä Jaakko Yli-Ojanperä (Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys).

Olemme osa eurooppalaista verkostoa

Into Seinäjoki osallistuu Interreg Europe -ohjelman SMART CON EUROPE -hankkeeseen, jossa kumppaneina on alueita Kreikasta, Espanjasta, Ranskasta, Puolasta ja Portugalista. Yhteistä meille on sama tavoite: varmistaa, että pk-yritykset saavat paremmat valmiudet osallistua kansainvälisiin ohjelmiin, kuten Horisontti Eurooppaan, ja löytää reittejä kasvuun tutkimuksen, innovaatioiden ja kumppanuuksien kautta.
Projektin kautta olemme muun muassa:

  • vaihtaneet kokemuksia eri maiden toimijoiden kanssa
  • oppineet monipuolisista yritysten tukimalleista
  • saaneet konkreettisia esimerkkejä hyvistä käytännöistä
  • vahvistaneet omaa alueellista verkostoamme yritysten, korkeakoulujen ja julkisten toimijoiden välillä

Yhteistyö ei ole vain ajatustenvaihtoa ja omien toimintatapojen esittelyä, vaan olemme saaneet ideoita joita Etelä-Pohjanmaalla edistää.

EU rahoituksen hyödyntäminen helpommaksi – uutta palvelua ja kehitystä alueelle

Yksi hankkeen kautta syntynyt oivallus on se, että monet eteläpohjalaiset yritykset tarvitsevat tukea EU hankkeisiin osallistumisen alkuvaiheessa. Yrittäjyysmaakunnassa kun olemme, on tästä kehittymässä liiketoimintaa. Meillä on ollut ilo kulkea yritysryhmän rinnalla, joka valmistelee hanketta yhteisen palvelutarjoaman kehittämiseksi eteenpäin pyrkiville pk-yrityksille. Kyse ei ole vain rahoituksen hakemisesta, vaan kokonaisesta ekosysteemin vahvistamisesta, jossa yritykset, asiantuntijat ja kehittämisorganisaatiot tukevat toisiaan.

Kansainvälinen yhteistyö hyödyttää koko aluetta

Kun pääsemme mukaan eurooppalaisiin verkostoihin, myös Seinäjoki ja Etelä Pohjanmaa tulevat näkyviksi paikoiksi tehdä tutkimusta, rakentaa kumppanuuksia ja kehittää ratkaisuja, jotka kiinnostavat myös kansainvälisesti.
Tämä tarkoittaa alueelle:

  • uusia investointeja
  • parempia kehittämispalveluja
  • vahvempaa osaamista
  • enemmän mahdollisuuksia kaikenkokoisille yrityksille

Samalla viemme maailmalle viestin: Etelä-Pohjanmaa on rohkea, ratkaisukeskeinen ja yhteistyökykyinen alue, jossa yrityksillä on tilaa kasvaa.

Matka jatkuu kohti vuoden 2026 yhteistyötä ja henkilöstövaihtoja

Vuonna 2026 SMART CON EUROPE siirtyy vaiheeseen, jossa kansainvälinen oppiminen syvenee entisestään. Henkilöstövaihtojen tarkoituksena on tuoda mukana olevien alueiden asiantuntijat yhteen paikan päällä, jotta he voivat perehtyä syvällisesti toistensa toimintatapoihin ja palveluihin. Into Seinäjoen ja Seinjoen kaupungin näkökulmasta keskiössä ovat erityisesti:

  • EU-rahoituskoulutukset, joita eri alueet tarjoavat yrityksille ja kehitysorganisaatioille
  • käytännön tukipalvelut, joilla pk-yritysten valmiuksia EU-hankkeisiin parannetaan
  • toimintamallit, joilla alueet vahvistavat innovaatioekosysteemiään

Nämä henkilövaihdot tarjoavat meille ainutlaatuisen mahdollisuuden tuoda parhaita käytäntöjä suoraan Etelä Pohjanmaalle ja sovittaa ne oman yrityskenttämme tarpeisiin.
Lisäksi saamme kaikki projektikonsortion partnerit vieraaksemme syksyllä 2026. Vierailu tarjoaa erinomaisen tilaisuuden esitellä Seinäjoen ja Etelä Pohjanmaan vahvuuksia, yritysverkostoa ja kehittämistyötä sekä syventää suhteita eurooppalaisiin asiantuntijoihin. Samalla se vahvistaa alueemme näkyvyyttä osana eurooppalaista innovaatio- ja yrityskehityskenttää.


Hankkeen yhteinen englanninkielinen uutiskirje julkaistiin joulukuussa. Pääset lukemaan sen tästä.

Ole hyvä ja hyväksy preferences, statistics, marketing evästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Haluatko kuulla lisää projektista tai EU-rahoituksesta? Ota yhteyttä:

  • Holtinkoski Hanna

Jaa artikkeli somessa