Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus, jolla pyritään edistämään Seinäjoen kaupungin ja Työ- ja elinkeinoministeriön välistä Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta on edennyt toiseen rahoitushakukierrokseen. Rahaa hankkeille on haussa noin 277 000 euroa, jonka ohessa kaupunki kantaa myös kortensa kekoon rahoittamalla hankkeita aiemmasta poiketen jopa 25% rahoitusosuudella. Seinäjoen kaupunki ottaa näin vastuuta alueemme innovaatioekosysteemin vahvistamisesta.

Tämä erityistavoitteeseen 1.1 kohdennettu tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantamiseen keskittyvä rahoitushaku on sarjassaan toinen. Hakuja jatketaan vuosittain aina innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen loppuun, eli vuoteen 2027 saakka.

Nyt auenneeseen hakuun hakemukset jätetään EURA2021 -järjestelmään 16.6.2023 mennessä. EURA2021-järjestelmästä löytyy myös lisätietoja avoimena olevasta hankehausta. Tässä rahoitusinstrumentissa kaupunki pisteyttää rahoitettavat hankkeet. Etelä-Pohjamaan liitto vastaa siitä, että hakuun ilmoitetut hankkeet ovat EAKR-ohjelman mukaisia ja tukikelpoisia. Into Seinäjoen roolina kokonaisuudessa on hankeideoiden sisällöllinen sparraus niiden suunnitteluvaiheessa, se steppi on kirjattu hakuilmoitukseen tällä kertaa edellytettynä toimena kaikille hakijoille.

Tulevaisuuden kasvu tapahtuu ekosysteemeissä

Ekosysteemisopimuksen toteuttamisessa keskeistä on tiivis yhteistyö yritysten, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja julkisten toimijoiden välillä. Tuomalla ihmiset ja organisaatiot yhteen, tiedon määrä kasvaa ja uusien innovaatioiden syntyminen on aiempaa todennäköisempää ja nopeampaa. Ekosysteemityön tavoitteena on johtaa esimerkiksi tutkimus- ja yrityskentän yhteistyöhön, rohkeisiin kokeiluihin, tiedon ja osaamisen vahvistamiseen, uuteen liiketoimintaan ja rahoitusmahdollisuuksiin, uusiin työpaikkoihin ja globaalisti avautuviin oviin.

Mitä kehittämishankkeissa sitten pitäisi tehdä?

Seinäjoella ekosysteemisopimus kantaa nimeä ÄLYKÄS VIHREÄ KASVU. Sen alla on kaksi strategista painopistettä; 1) Ruokaekosysteemin kestävä uudistuminen ja 2) Älykkäästi uudistuva teollisuus, joihin molempiin toivotaan hakemuksia. Ekosysteemisopimushankkeilla voidaan esimerkiksi vahvistaa, monipuolistaa ja kansainvälistää alueen ruokaekosysteemiä, hakea uusia kumppanuuksia ja verkostoja tai syventää yritysten innovaatiovalmiuksia, lisätä tuotteistus- ja kaupallistamis- sekä kv-vientiosaamista.

Ei minä itte, vaan yhyres.

Nyt on erinomainen hetki tarttua ekosysteemisopimuksen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja miettiä hankeideoita auenneeseen hankehakuun. Älä kuitenkaan valmistele hankehakemustasi yksin tai myöskään tehtäväksi aivan yksin. Mieti jo hakemusvaiheessa kiinnostavia yhteistyötahoja. Jos mieleesi ei sellaisia juolahda, voimme hankeidean sparraamisen lisäksi auttaa kartoittamaan potentiaalisia hankekumppaneita.

Tule kuulemaan lisää toisesta rahoitushausta ja sen yksityiskohdista Seinäjoen kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan Liiton kanssa pidettävään hakuinfoon 26.4.2023 klo 8.30-10.30. Tilaisuudessa on oiva tsäänssi myös kartoittaa potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Paikkana Frami B, Mega-kokoustila.  Ilmoittaudu hankehaun infoon osoitteessa https://tapahtumat.intoseinajoki.fi/hankehaku2023

Jos tuo päivä ei sovi kalenteriisi, älä epäröi ottaa yhteyttä. Mietitään yhdessä hankeideaa eteenpäin!

Lisätietoja: Kehittämispäällikkö Hannemari Niemi, p.040 145 1300, hannemari.niemi@intoseinajoki.fi

 

Toimintaa toteutetaan Innovoivat kaupungit ja yhteisöt (IC16) -nimen alla. Tavoitteena on vahvistaa alueiden osaamiskärkiä, tiivistää innovaatiotoiminnan yhteistoimintaverkostoja ja edistää uusilla liiketoimintamahdollisuuksilla Suomen kilpailukykyä. Innovoivat kaupungit ja yhteisöt toteuttavat ekosysteemisopimusten mukaisia innovaatiohankkeita 16 kaupunkiseudulla Suomessa.