Tällainen on Into työpaikkana
Asiakaslupauksessamme määriteltiin, että innostus on menestyksellisen yrittämisen tärkeä ainesosa. Se antaa kipinää, synnyttää uutta, ja mikä parasta: into tarttuu.
Tämä jos mikä pätee myös meihin intolaisiin. Asiakkaiden innostus yrityksensä kehittämiseen tarttuu meihinkin ja toivon mukaan päinvastoinkin.
Lopputulemana hieno meininki ja hyviä tuloksia!
”Innostava, voimauttava, hyvä työilmapiiri, joustava, kannustava. Töihin on mukava tulla, työkaverit ovat positiivisia, iloisia, energisiä ja intoa pursuavia. Intossa on hyvä johto, ajanmukaiset työvälineet ja työtilat, jokaisella vapaus toteuttaa työtään haluamallaan tavalla ja valita itselle parhaat tavat pyrkiä tavoitteisiin.”
”Intossa viihdytään, arvostetaan toisia, tehdään yhdessä, ja uskalletaan kokeilla uutta. Työporukan yhteisöllinen ilmapiiri tukee luovuutta, rohkeita avauksia sekä kannustaa jokaista kehittymään. Työpaikka, jossa saa nauraa viikon naurut jo maanantaina.”
”Saan toimia hyvin itsenäisesti. Tarvittaessa saan tukea jos sitä haluan. Välillä saan paljon aikaa, välillä vähän vähemmän.”
”Intossa on reipas ja dynaaminen tekemisen meininki. Täällä tartutaan ideoihin ja toteutetaan niitä hyvällä fiiliksellä ja yhteistyöllä. Tässä porukassa uskaltaa olla oma itsensä.”
”Intossa koen työn iloa päivittäin. Töitä tehdään hyvällä sykkeellä ja yhteistyössä. Meillä on kiva fiilis!”
”Intossa pääsee näköalapaikalta seuraamaan kaupungin sykettä, kehitystä ja uusia suunnitelmia. Lisäksi työ on monipuolista ja painitaan isojen asioiden kanssa.”
”Into on turvallinen ja luotettava työnantaja. Työssäni saan toteuttaa itseäni ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. Intossa saa olla vähän hullu. Mitä oudompi idea, se on yleensä se paras.”
”Intossa saa tehdä paljon asioita. Itsenäisesti, jos vastuuta haluaa. Yhdessä toisten kanssa, jos tiimipelaaminen on enemmän se oma juttu. Intossa saadaan paljon aikaan. Se palkitsee. Ja se, että hyvää tekemistä arvostetaan ja nostetaan esille.”
”Yksinkertaisesti ihan parasta! <3 Saa tehdä itsenäisesti, mutta tarvittaessa aina joku kollegoista on valmis auttamaan, ideoimaan, jeesimään. Mokiakaan ei tässä yhteisössä tarvitse pelätä – niistä kun palkitaan julkisesti. Oikeastaan se kertoo paljon työyhteisöstä, joka on salliva ja tekemiseen kannustava.”
9,3
Henkilökunnan arvosana Intolle työpaikkana
Kenelle suosittelet Intoa työpaikkana?
Sellaisille, joiden hymy on ylöspäin. Jani K.
Into sopii kehittäjä- ja palveluhenkiselle tiimipelaajalle, joka inspiroituu yhdessä tekemisestä ja itsensä likoon laittamisesta yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Toimintatavoiltaan intolainen on ystävällinen ja muut huomioon ottava sekä aina valmis auttamaan ja löytämään ratkaisuja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Intolainen osaa iloita muiden onnistumisesta ja on myös halukas oppimaan itse uutta sekä kehittymään omassa työssään. Elisabet K.
Into sopii loistavasti sopivan itseohjautuville tyypeille. Meillä saa vapautta kehittää omaa ja sitä kautta tietenkin myös Inton toimintaa. Niina K.
Ihmiselle, joka haluaa tehdä töitä alueen yritysten ja elinvoiman hyväksi. Hannemari N.
Into sopii parhaiten kehittämismyönteiselle, kokeilunhaluiselle ja iloisen innostuvalle tyypille, jolla on sydän mukana tekemisessä ja ihmisten kohtaamisessa. Johanna R.
Ihmiselle joka haluaa olla mukana elinkeinoelämän apuna ja sen kehittämisessä modernilla twistillä, loistavan ja aikaansaavan työporukan kanssa! Elina K.
Ennakkoluulottomalle, avoimelle heittäytyjälle, joka liekehtii ihmisten parissa työskennellessään. Eeva J.
Into on Suomen innostavin työpaikka
Into Seinäjoki on Suomen innostavin työpaikka 2023. Into nousi ykköseksi pienten yritysten kategoriassa toista kertaa. Viimeksi Into osallistui tutkimukseen vuonna 2021 ja oli silloinkin ensimmäisenä. Suomen innostavimmat työpaikat on Eezy Flown vuosittainen tunnustus poikkeuksellisen hyvät henkilöstötutkimuksen tulokset saavuttaneille organisaatioille.
Mistä ovatkaan intolaiset syntyisin?
Ja kuka olikaan se ainut alkuperäinen seinäjokelainen?
Mistä ovatkaan intolaiset kotoisin? Mitä lukee passissa? Aikamme synnyinpaikkoja pengottuamme kävi ilmi, että yksikään intolaisista ei ole syntyisin ”kantaseinäjokelainen”. Tai olipa sittenkin. Alapihan Satu paljastui kuin paljastuikin seinäjokelaiseksi.
No mistäs sitten muut ovat? Katsopa kartalta. Ihan koko Suomi-neitoa ei tarvitse intolaisten karttamerkeille valjastaa. Mihin kohtaan karttaa seuraavan intolaiset täppä mahtaakaan päätyä?