Seinäjoen seutukunta sijoittui kuudetta kertaa peräkkäin ykkössijalle Elinkeinoelämän keskusliiton kuntaranking -tutkimuksessa. Tulokset julkistettiin tänään. Kuntarankingia on tehty vuodesta 2010. Seinäjoki on ollut ykkönen vuosina 2013, 2015, 2017, 2019, 2021.

– Ykkössija on hieno saavutus ja iloinen uutinen joka kerralla. Se kannustaa jatkuvaan kehittämiseen ja ylittämään yrittäjien odotukset, Inton toimitusjohtaja Leena Perämäki linjaa.

Uudessa strategiassa kaupunki on nostanut yritysystävällisyyden isoon rooliin läpi koko kaupunkiorganisaation. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi ratkaisuhakuista asennetta ja nopeaa reagointia yritysten tarpeisiin.  Hyvään ilmapiiriin vaikuttavat suuresti myös yritykset itse omalla toiminnallaan ja verkostoillaan. Kaupungin, Into Seinäjoen ja yrittäjäyhdistysten yhteistyö on monipuolista ja lähes päivittäistä. 

Perämäki on ylpeä Inton henkilökunnan sitoutumisesta yritysten menestyksen varmistamiseen. 

– Tulokset esimerkiksi viime vuodelta kertovat, että meillä oli 4500 asiakaskontaktia, tuotimme 1250 palvelua yrityksille, vaikutimme lähes 30 yrityksen sijoittumiseen Seinäjoelle, nostimme yli 120 yritystä framille uutisoinnissamme ja tapahtumiimme osallistui yli 1400 henkilöä. Tämä kertoo, että olemme todella aktiivisesti yhteydessä sekä alueella jo toimivien että potentiaalisten sijoittuvien yritysten kanssa.

– Seinäjoen seudusta sanottava, että kun kaksi vuotta sitten näytti siltä, että kakkonen ja kolmonen eli Rauma ja Salo, kirivät kiinni, nyt ero on taas kasvanut ja Seinäjoki selkeä ykkönen, tutkimuksesta vastannut johtava asiantuntija Jari Huovinen EK:sta totesi rankingin julkistustilaisuudessa.

Koko kärkikolmikon menestys perustuu Huovisen mukaan tasaisuuteen kaikille tutkimuksen osa-alueilla.

Sijoitukseen vaikuttavat yritysten arvioissa erityisesti seuraavat tekijät: kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyys (esim. kaavoituksen sujuvuus, yritysvaikutusten huomiointi päätöksissä), oman alueen julkiset yrityspalvelut (neuvonta, rahoitus, toimitilat) sekä osallistumismahdollisuus palveluiden tuottamiseen (kilpailu kuntayhtiöiden kanssa, julkiset hankinnat).

Seinäjoen ykkössijat kuntien imagotutkimuksissa

  • Suomen Yrittäjät 2016, 2018, 2020, 2022
  • Elinkeinoelämän Keskusliiton kuntaranking 2013, 2015, 2017, 2019, 2021, 2023
  • Taloustutkimus, kuntien imago 2018, 2019, 2021, 2022

 

EK:n uutinen aiheesta täällä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoa Seinäjoesta

Perämäki Leena
Toimitusjohtaja