Kolmatta kertaa järjestetty Tilaa tähdille kokosi noin 100 alueemme teknologiayrityspäättäjää verkostoitumaan ja kuulemaan, mitä on meneillään maailmassa ja muissa yrityksissä.

Tässä muutama nosto päivän puheista.

– Ei kannata potkia nelosdivarissa jos voi mennä champpariin!! Hyödyntäkää digitaalisuutta huomattavasti nykyistä enemmän tuottavuuden kasvattaiseen.
Mika Lintilä, työ- ja elinkeinoministeri

– Teollisuusvetoisessa, intoa pursuavassa ja konkreettisia tuoteparannuksia tavoittelevassa verkostossa (SIX Mobile Machines -yhteenliittymä) on hieno toimia. Verkoston vision mukaan Suomi on vuonna 2025 maailman paras maa liikkuvien työkoneiden kehittämisessä.
Harri Nieminen, VTT

– Tutkimuksen mukaan vain 15 % yritysten henkilöstöstä ymmärtää strategiaa. Se on vähän. Meillä Epecissä vuonna 2019 alkanut strategiaprosessi on ollut yhteistä ajattelua ja siihen osallistui iso osa henkilöstöä. On tärkeää, että strategia päätyy myös henkilökohtaisiksi tavoitteiksi.
Eeva Koskela, toimitusketjun johtaja, Epec Oy

– Relicompilla isojen investointien mahdollistajia ovat henkilöstö, ulkopuolinen riippumaton hallitus, joka puskee eteenpäin ja kannustaa investointeihin sekä tietenkin asiakkaat, jotka otetaan vahvasti mukaan investointeja suunniteltaessa.
Marko Jyllilä, toimitusjohtaja, Relicomp Oy

– Meillä on ollut kreisi visio, joka on innostanut myös rahoittajia. Nykyisin meillä on satoja osakkeenomistajia ympäri maailmaa. Positioimme tuotteemme heti aluksi tietoisesti omaan ”nurkkaan”, jossa tarjoamme korkeaa arvoa ja vahvaa brändiä hintaan, jonka ihmiset haluavat maksaa.
Tuomo Lehtimäki, toimitusjohtaja, Verge Motorcycles

– Sähkö ja autonomisuus tulevat vahvasti kaivoksiinkin. Sandvik on lanseerannut viime syksynä täysin autonomisen sähköllä toimivan kaivoskoneen nimeltään Amelia. Amelia osaa kysyä, mitä ”häneltä” odotetaan ja toimia sen mukaan. ”Hän” osaa muun muassa tehdä porauskartan optimaalisia räjäytyksiä varten. Amelia ja kaikki muutkin Sandvikin koneet käyvät testissä Sandvikin tunneleissa Tampereella. Rantatunneli ei siis suinkaan ole Tampereen pisin tunneli. Meillä on yli 5 km testitunnelia.
Jani Vilenius, teknologia- ja palvelujohtaja, Sandvik Mining and Rock Solutions

Tilaa tähdille jatkuu huomenna yritysvierailuilla. Lisää tapahtumasta täällä. 

Tilaa tähdille -tapahtuma on osa Seinäjoen innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen aktivointihankkeen toimenpiteitä. Innovaatiotoiminnan ekosysteemitekeminen on Euroopan unionin sekä Seinäjoen kaupungin osarahoittamaa toimintaa.