Petra Olli, PO Sports

 

Kun painija Petra Olli lopetti urheilu-uransa, hän päätti perustaa oman yrityksen. Yrittäjän elämää on nyt takana kaksi vuotta, ja varmuus on kasvanut matkan varrella. Millaisia ovat Petran opit ja mietteet yrittäjyydestä?

Epävarmuutta ei kannata juosta pakoon

Urheilijauran jälkeen minun piti luoda itseni uudelleen. Mietin, että kukahan oikein olen ja mihin olen menossa. Olen aina ollut rohkea ihminen, mutta silloin pelotti. Tuntui erikoiselta huomata, että oma elämä oli risteyskohdassa ja pysähdyksissä, mutta kaikkien muiden ihmisten elämä meni normaalisti eteenpäin.

Minut valtasi jonkinlainen alemmuudentunne, olinhan aina tottunut menemään kohti selkeää päämäärää. Nyt ei ollut enää seuraavia kisoja. Mietin, että loppujen lopuksi olen luonteeltani varsinainen kotihiiri, joka ei ehkä saakaan minkäänlaista yritystä pyörimään.

Nyt olen ymmärtänyt, että yrittäjyyden alkuvaiheissa ja myöhemminkin epävarmuus kuuluu asiaan. Kun uskalsin käydä nämä tunteet läpi perin pohjin, aloin olla valmis uudenlaiseen elämänvaiheeseen. Yrittäjän pitää osata elää epävarmuuden kanssa.

Omat vahvuudet ovat paras valtti

Olisin voinut yrittäjäksi ryhtyessäni murehtia esimerkiksi puuttuvaa liiketoiminnan koulutusta, mutta sen sijaan päätin miettiä vahvuuksiani. Urheilu-ura on ollut minulle aikamoinen korkeakoulu. Tavoitteellisuutta, kielitaitoa ja erilaisten kulttuurien tuntemusta on tullut kartutettua ihan kunnolla.

Yrittäjänä asioita oppii tekemällä. Uskon vahvasti elämänikäiseen oppimiseen. Tässä hommassa ei voi onnistua, jos ei ole jatkuvasti valmis opiskelemaan ja etsimään uutta tietoa. Nyt olenkin suorittanut huippu-urheilijoille suunnatun valmentajan ammattitutkintokoulutuksen Kuortaneen Urheiluopistolla sekä liiketoiminnan ammattitutkinnon Sedu koulutuskuntayhtymässä Seinäjoella.

 

Kannustajat ovat elintärkeitä

Yrittäjänä oppii toisilta yrittäjiltä. Seinäjoki on yrittäjälle hyvä paikka, koska täällä on todella kova tekemisen meininki. Ihmiset auttavat paljon toisiaan. Oli minulla sitten idea tai ongelma, molempiin löytyy ratkaisijoita ja ratkaisuja.

Mieheni on rakennusalan yrittäjä, ja olen saanut häneltä todella paljon apua. Hän kannustaa minua ja sanoo usein, että minun olisi tärkeää oppia elämään enemmän tässä hetkessä, eikä koko ajan miettiä tulevaisuutta. Henkisen tuen lisäksi saan häneltä tukea käytännön hommissa. Excelin pyörittäminen ei kuulu vahvuuksiini, mutta onneksi mieheni on siinä tosi hyvä.

Mitään syväluotaavaa liiketoimintasuunnitelmaa en tehnyt, mutta kirjoittelin ajatuksiani ja ideoitani listaksi. Kirjanpitäjäni auttoi minua jalostamaan listaani eteenpäin. Hän onkin ollut suuri apu, koska on kuunnellut suunnitelmiani, kysynyt hyviä kysymyksiä ja neuvonut minua. Hän on tsempannut minua ja lisännyt uskoani itseeni. On myös hienoa, kun on ihminen, johon voi luottaa ja joka pitää talousasiat kunnossa. Niinpä voin sitten nukkua yöni rauhassa.

Olen myös tosi kiitollinen manageri Harri Halmeelle, jonka neuvot ovat olleet kullanarvoisia. Muun muassa hinnoittelussa hän on korostanut, että liian halvalla ei pidä myydä. Siitä on sitten vaikea lähteä ylöspäin.

 

Omista arvoista on hyvä pitää kiinni

Olen oppinut yrittäjyyteni aikana valtavasti uutta. Valmennan, teen tv-ohjelmia, markkinoin ja luennoin. Yrityksen alku ei todellakaan ollut mitään menestyksen ilotulitusta eikä maailmalle lähtenyt laskuja. Tajusin, että kukaan ei tule minua kotoa hakemaan, joten ei auttanut kuin laittaa työhanskat käteen ja alkaa kontaktoida.

Somesta tuli minulle tärkeä markkinointikanava. Vähitellen työtarjouksiakin alkoi tulla. Teen monenlaista, mutta minulle on myös selvää, mitä en halua tehdä. Pyrin pitkäjänteisiin yhteistyöprojekteihin, joissa oma arvomaailmani kohtaa yrityksen arvot. Haluan sitoutua kunnolla siihen mitä teen. Usein olenkin joutunut kieltäytymään tarjouksista, jotka eivät sovi toimintatavoilleni tai arvomaailmalleni.

 

Elämä on muutakin kuin työtä

Olen lähdössä viikon lomalle ja aion jättää läppärin kotiin. Saa nähdä, miten onnistun pääsemään irti työasioista. Huomaan istuvani todella paljon tietokoneella, kun innostun tekemään yrityksen hommia.

Mutta tärkeää on myös pitää huolta fyysisestä kunnosta. Käyn lenkillä ja hiihtämässä Jouppilanvuoren maastossa ja käytän paljon Seinäjoen upeita ulkoliikuntasaleja.

Tykkään myös tehdä ruokaa puolisoni kanssa. Meitä yhdistää se, että olemme molemmat huonoja kokkeja. Mutta yhteistyö sujuu. Arkeni on nykyään hyvällä tolalla. Yrittäjänä on kiva työskennellä, kotimme on kiva ja viihdymme hyvin Seinäjoella.

 

Teksti: Riitta Pollari, Era Content, Kuvat: Mikko Parkkonen, Aarni Visuals

 

Yrittäjätarinat: Nämä ovat tärkeimmät hetket yrittäjän urallani. Seinäjokelaiset yrittäjät kertovat niistä hetkistä ja opeista, jotka ovat olleet merkityksellisiä heidän yrittäjäurallaan.

 

Klikkaa muihin yrittäjätarinoihin tästä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

.

 

 

 

 

 

Kiinnostuitko Seinäjoesta? Ota yhteyttä, jutellaan lisää

Pajunen Jukka
Asiakkuudet ja sijoittuminen