Haastattelussa yrittäjä Tarja Keen

 

Kuvassa yrittäjä Tarja Keen Finnero

Kuvat: Samuel Hoisko, Neliömedia

Seinäjokelainen yrittäjä Tarja Keen kuvaa itseään ennen muuta päättäväiseksi. Ja tarjoaa saman tien esimerkin.

– Päätin, että saamme FINNERON tuotteet amerikkalaisen Petsmartin Chewy.com -verkkokauppaan. Kontaktoin ilta illan perään LinkedInissä tuhansia Chewy.comin työntekijöitä. Aloitin jokaisen viestin tekstillä ”Greetings from Finland”. Lopulta pari henkilöä vastasi ja toinen näistä välitti minulle oikean henkilön yhteystiedon ja siitä se sitten lähti.

Tuoreimpana päänavauksena Keen on saanut FINNERON tuotteet maailman suurimman vähittäistavaraketjun Walmartin valikoimiin. Yhdysvallat onkin merkittävä vientimaa Seinäjoelta ponnistavalle lemmikkieläintarvikevalmistajalle. Parhaillaan on perusteilla tytäryhtiö Iso-Britanniaan. Jälleenmyyjiä on niinkin eksoottisessa paikassa kuin Etelä-Koreassa. Ruotsin jälleenmyyjien määrä kasvaa vauhdilla.

– Hurjaa menoa mikroyritykselle.

Keenillä on kuitenkin selkeä visio: tehdä Finnerosta kansainvälisesti tunnettu brändi.

Puhelinmyyjä ei pelkää ketään

Palataanpa sitten jutun otsikkoon. Se liittyy Keenin merkittävimpään työkokemukseen: sotakirjojen puhelinmyyntiin.

– Arvostan puhelinmyynnin taitajia. Siinä jos missä oppii myymään ja tarvitaan rohkeutta soittaa ihan kenelle vaan. Ihmisiähän me kaikki ollaan, statuksesta tai tittelistä riippumatta.

Se avasi silmäni monella tavalla.
Otin oman elämäni ja ajankäytön hallintaan.

Nuoruuden työkokemuksistaan Keen laittaa ison arvon myös kansainvälisille puuntyöstökonealan messuille, joilla hän liikkui paljon isänsä kanssa ja seurasi myyntimiehiä työssään ja auttoi tulkkaamaan tarvittaessa.

– Myöhemmin olen ollut kuin kotonani erilaisilla messuilla: mitä isommat sitä jännittävämmät.

Seinäjoelta kotoisin oleva Keen palasi kotikaupunkiin Italiassa ja Iso-Britanniassa vietettyjen vuosien jälkeen kesällä 2012. Lemmikkieläintarvikkeisiin hän innostui saatuaan kutsun lapualaisen TopCanis Oy:n toimitusjohtajaksi. Sittemmin TopCanis tuotemerkki ja liiketoiminta ostettiin osaksi FINNEROA.

– TopCanisin aikana tajusin, kuinka iso markkina lemmikkieläintarvikkeet ovatkaan. Ja ihanan ”pehmeä” toimiala. Tuntui kuin olisin ollut heti kotonani.

Keen on ollut mukana useassa muussakin yrityksessä, mutta nyt fokus on FINNEROSSA. Yrittäjyyden ykköskaupungissa Seinäjoella on Keenin mukaan ihan parasta toimia yrittäjänä.

– Alusta asti olemme saaneet isosti tukea Uusyrityskeskukselta, Into Seinäjoelta ja Kauppakamarilta. Jos olisimme toimineet esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, olisimme varmasti mikroyrityksenä helpommin kadonneet massaan. Täällä meidät on huomattu ja huomioitu.

Parasta ja pahinta on vapaus

Yrittäjyydessä parasta on Keenin mukaan vapaus. Mikäs on pahinta?

– Vapaus, Keen naurahtaa.

– Jos on yhtään työnarkomaani, ei osaa lopettaa.

Vielä pahempaa on stressi. Kassavirta ei koskaan tasaista ja kuitenkin palkat ja laskut pitää saada säännöllisesti ja ajallaan maksuun. Keen sai ison avun oman elämänsä ja työnsä hallintaan LMI Finlandin oman minän johtaminen -kurssilta.

– Se avasi silmäni monella tavalla. Otin oman elämäni ja ajankäytön hallintaan.

 

FINNERO OY:

  • Mitä tekee? Suunnittelee ja valmistaa kestäviä ja käytännöllisiä lemmikkieläintarvikkeita
  • Mistä nimi? FIN – suomalaista, NERO – neroutta
  • Kuka omistaa? Tarja Keen
  • Missä bisnes? Suomessa, Yhdysvalloissa, Britanniassa, Pohjoismaissa… lähes kaikkialla mm. Amazonin verkkokauppojen ansiosta
  • Tutustu tarkemmin: https://www.finnero.fi/

 

Kiinnostaako sijoittuminen Seinäjoelle? Haluatko kehittää yritystäsi? Ole yhteydessä: