intoseinajoki.fi
28.04.2020

Top 10 vinkit yrityksen löydettävyyteen digitaalisesti korona-aikana – Osa 1

Terveisiä kaikille täältä Seinäjoen Törnävältä, jossa allekirjoittanut viettää aikaa etätöitä tehden. Pakko myöntää, että ilman nettiä jo hieman orastava mökkihöperyys olisi todennäköisesti tällä hetkellä voimakkaastikin päällä. Netti onkin ollut mainio kanava niin viihteen kulutukseen, työntekoon kuin ystävien ja sukulaisten kanssa yhteyden pitämiseen. Niin kuin minä, myös monet muut suomalaiset sekä ihmiset ympäri maailman ovat jumissa kotonaan selaten nettiä sen sijaan, että jalkautuisivat ulos ja ihmisten terveyden kannalta hyvä niin.

Yrityksille tämä tietää tietysti vaikeita aikoja, mutta nekään eivät kestä kuitenkaan loputtomiin, vaan niistäkin päästään yli. Yrityksen löytyminen ja näkyminen digitaalisissa kanavissa on jopa elintärkeää varsinkin tällaisena aikana. Siksi haluankin jakaa teille muutamia vinkkejä liittyen digitaaliseen markkinointiin ja siihen mitä digitaalinen markkinointi on pähkinänkuoressa.

1. Ole siellä missä asiakkaasi ovat. Ihmiset ovat tällä hetkellä jumissa kotonaan ja käyttävät nettiä yhä enemmän, joka tarkoittaa sitä, että digitaalisten kanavien merkitys korostuu markkinoinnissa. Nyt on hyvä aika tehdä nettisivuille ja somekanaville kunnon kevätsiivous ja tarkistaa, että kaikki sivuilla olevat tiedot ovat ajan tasalla ja linkit toimivat oikein.

2. Ota maksullinen digimainonta haltuun. Ravintola, joka myy noutoruokaa, voi ”mainostaa” palvelua somessa jakamalla päivityksen seinällään, mutta samaa keinoa hyödyntävät kaikki muutkin. Suosittelen tutustumaan maksulliseen digimainontaan, kuten esimerkiksi Facebook Business Managerin ja Google Adsin kautta tapahtuvaan mainontaan, jolloin voit erottua ja tuoda viestisi läpi kohderyhmällesi. Voit tehdä vaikka hakusanamainontaa sanoille takeaway Seinäjoki ja noutoruoka Seinäjoki pienellä budjetilla. Voit myös mainostaa somessa esimerkiksi seuraavan viikon takeaway-tarjousta ruuasta ja ravintoloista kiinnostuneille ihmisille tai Facebook-sivuistasi tykänneille henkilöille ja heidän kavereilleen Seinäjoen alueella.

3. Benchmarkkaa, benchmarkkaa ja benchmarkkaa. Kerroinko jo, että benchmarkkaaminen on muuten hyvä idea? Käy siis katsomassa, mitä muut yritykset tekevät tai miten ne näkyvät digitaalisissa kanavissa. Älä kuitenkaan kopioi ideaa suoraan, vaan kysy itseltäsi, mikä kyseisessä tapauksessa toimi, mikä ei, ja miten saisin asialle oman erottuvan leimani.

4. Ole somessa, ole olemassa. Tällä hetkellä somen tekeminen saattaa tuntua erittäin turhauttavalta. Pidä kuitenkin yllä somenäkyvyyttä kertomalla vaikka yrityksesi tulevaisuuden suunnitelmista, päivän askareista tai hauskoista muistoista vuosien varrelta. Näin asiakkaasi muistavat sinut myös tulevaisuudessa koronatilanteen laannuttua. Mikäli yritykselläsi on verkkokauppa, voit myös muistuttaa seuraajiasi verkkokaupan olemassaolosta.

5. Uskalla osallistaa asiakkaasi. Kysy asiakkailtasi somekanaviesi välityksellä tai verkkosivun lomakkeella, miten voisit parhaiten palvella heitä poikkeustilanteessa. Voit saada muutaman hyvän idean ja luot samalla vuorovaikutusta asiakkaidesi kanssa.

Ensi viikolla ilmestyvässä blogissani käsittelen hiukan laajemmin verkkosivun löydettävyyttä, sisällöntuotantoa sekä sisältömarkkinointia, joten pysykäähän kuulolla ja ennen kaikkea pysytelkää terveenä.

Jesse Mäenpää
Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija
jesse.maenpaa@intoseinajoki.fi

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa