Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki juhlii 120-vuotista taivaltaan. Sen kunniaksi pankki juhlii asiakkaidensa kanssa. Yritysasiakkaat ovat EPOPille hyvin tärkeitä. Niinpä kysyimme toimitusjohtaja Olli Tarkkaselta ja maatalous- ja yritysasiakkuuksista vastaavalta johtajalta Lauri Lindholmilta muutaman nimenomaan yrityksiin ja yrityrahoitukseen liittyvän kysymyksen.

Kuinka merkittävä yritysten rahoittaja alueellamme EPOP on?

Lindholm: Merkittävin. Kasvu on ollut valtavaa koko ryhmässä, me olemme ja haluamme olla vahvasti mukana kasvussa.

Tarkkanen: Meillä on 20 henkilöä palvelemassa yrityksiä. Meillä on siis useampi asiantuntija joka lähtöön. Plus koko OP-ryhmän voimavarat. Op-ryhmän osuus on 40 % yritysrahoituksesta.

Missä olette ylivertaisia/erotutte kilpailijoista?

Lindholm: Olemme lähellä. Meillä on vahva asiantuntijuus, paikallistuntemus ja toimialatuntemus. Kun rahoitusvaihtoehdot monimutkaistuvat, henkilökohtainen palvelu – kumppanuus – korostuu yritysten kanssa neuvoteltaessa.

Tarkkanen: Ajattelemme aina asiakkaan näkökulmasta. Yli ajan, ei vain yli kvartaalin. Sloganimme mukaan olemme ”Yhdessä yli kaikkien aikojen”. Meidän ei tarvitse hämmästyttää markkinoita koko ajan. Meillä täällä on paljon perheyrittäjiä, joille yritys on koko elämä. Heille on todella tärkeää, että pankkisuhteeseen voi luottaa.

Mikä on pankkiirina viestisi seinäjokelaisille yrityksille juuri nyt?

Tarkkanen: Yhteinen matka jatkuu. Seinäjoella on hyvin myönteinen kehityksen kierre. Ei ole mitään syytä, ettemmekö kaikki pärjäisi myös jatkossa.

Lindholm: Luota omaan tekemiseesi. Erilaisia aikoja ja suhdanteita tulee, mutta tukea löytyy kaikkiin tilanteisiin.

Miten kommentoitte Seinäjoen kehitysnäkymiä?

Tarkkanen: Kasvu jatkukoon. Positiivinen menestys ruokkii positiivista menestystä. On huomattavasti helpompaa kasvaa koko ajan kuin herätellä kasvua uudelleen, jos se tyrehtyy.

Lindholm: maakunnallisena pankkina tervehdimme toki ilolla aina kaikkea koko maakuntaa kokonaisuutena kehittävää toimintaa.

 

Kuvassa: Inton Leena Perämäki ja Jukka Pajunen kävivät onnittelemassa 120-vuotiaan Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin Lauri Lindholmia (vas.) ja Olli Tarkkasta.