Into Seinäjoki ja Snowpandat lisäävät yhteistyötään Kiinaan

Sopimuksen allekirjoittivat toimitusjohtajat Leena Perämäki (vas.) Into Seinäjoesta ja Arja Väliaho Ähtäri Zoosta.

Into Seinäjoki on tänään solminut asiantuntijakumppanuussopimuksen Ähtärissä toimivien SnowPanda Education and Research Consortiumin (SERC) ja Snowpanda Innovationin kanssa. Sopimuksen ansiosta Ähtäri ja Seinäjoki tiivistävät yhteistyötä Kiinaan suuntautuvan toiminnan kehittämisessä ja esimerkiksi kehittämishankkeiden suunnittelussa. Yhdessä toteutettavia asioita ovat tällä hetkellä muun muassa Kiinaan suunnattu verkkokauppa ja yhteiset koulutusmatkailutuotteet. Yhteistyö voi poikia myös erilaisia yhteisiä tapahtumia ja BtoB-tapaamisia. 

Into Seinäjoki ja SnowPanda Education and Research Consortium SERC tekevät jo nyt yhteistyötä muun muassa lentoliikennettä, koulutusmatkailua ja lasten hyvinvointia koskevissa asioissa. Tutkimus-, kehitys ja innovaatioverkosto SERCin eteläpohjalaisia kumppaneita ovat myös Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, Koulutuskuntayhtymä Sedu ja Seinäjoen yliopistokeskus, joten Snowpanda Innovationin ja Into Seinäjoen uuden sopimuksen ansiosta yhteistyö laajenee myös yrityskenttään.

Seinäjoen ja Ähtärin ystävyyskaupungit sijaitsevat toistensa vieressä Sichuanin maakunnassa Kiinassa. Se helpottaa yhteistyön tekemistä ja jopa yhteisten projektien toteuttamista.

Into Seinäjoen laaja yritysverkosto ja toiminnallinen osaaminen yhdessä Ähtärin Snowpanda-toimijoiden Kiina-verkoston kanssa antaa lisää pontta sekä Etelä-Pohjanmaan yritysten kansainvälistymiselle että Suomen ja Kiinan väliselle TKI-yhteistyölle. Snowpanda tuo yhteistyöhön mukaan Sichuanin maakunnan, joka on yksi Kiinan nopeimmin kehittyvistä alueista ja myös tunnettu ruoka- ja matkailumaakunta.

Lisätietoja:

SnowPanda Innovation on osa Ähtärin kaupungin omistamaa Snowpanda Resort Ähtäri Zoo Oy/Ltd:tä. Se toimii Snowpanda-yritysyhteistyön koordinoijana ja sopimuskumppanina.
Arja Väliaho, 040 574 8120, arja.valiaho@ahtarizoo.fi

SnowPanda Education and Research Consortium SERC on avoin yhteistyöverkosto. Autamme TKI-toimijoita käynnistämään yhteisiä koulutus- ja tutkimusprojekteja kiinalaisten kumppaneidemme kanssa. SERC:in jäseniä ovat tällä hetkellä Seinäjoen yliopistokeskus, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu, Vaasan yliopisto, Tampereen yliopisto ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy.
Esa Vuorenmaa, 040 662 8220, esa.vuorenmaa@ahtari.fi

Into Seinäjoki: Leena Perämäki, 0400 675 121, leena.peramaki@intoseinajoki.fi

 

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa