Menestysreseptit siivittävät myös Foodwestiä

Seinäjokelaisyhtiö suuntaa ainutlaatuisella palvelukonseptilla pian kv-markkinoillekin

Kolmannen tuotantokauden tuomareina Suvi Luoman kanssa toimivat Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila (vas.), kokki Jyrki Sukula sekä S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho. Kuva: Aitomedia/Jori Heikkinen.

Katsoitko Suomalainen menestysresepti -kisaa? Jos, niin et voinut välttyä tutustumasta Foodwestiin. Tai ainakin sen tutkimusjohtajaan Suvi Luomaan, joka on toiminut kisan tuomaristossa kaikki kolme tuotantokautta.

Luomalle henkilökohtaisesti kisa on ollut sukellus täysin uuteen toimialaan, televisiotuotantoon. Foodwestille yhtiönä tv-sarja on tarjonnut huikeasti näkyvyyttä ja merkittävän areenan tuoda esiin monipuolista osaamistaan ja palveluvalikoimaansa.

– Foodwestin asiantuntijat ovat kisan finalistiyritysten tukena auttamassa heitä kaikissa tuotteen kehittämiseen ja tuotannollistamiseen liittyvissä haasteissa. Vaikka suurimman työn tietenkin tekevät yritykset itse, on meillä merkittävä rooli menestyksen mahdollistamisessa. Toki kuluttajan käsi on nyt se, joka lopulta ratkaisee, Luoma kuvaa.

Foodwest päätyi menestysreseptikisan tekijätiimiin koko idean kehittäjän eli S-ryhmän kutsumana.

– Tärkein peruste oli varmaan juuri monipuolisuutemme. Suomessa ja ihan lähimaissakaan ei ole näin monipuolista palvelukokonaisuutta yhdessä yrityksessä. Me tarjoamme kaiken tuoteideoiden konseptoinnista kuluttajatutkimukseen, tuotekehitykseen, valmistukseen, tuotetietoihin ja pakkaamiseen asti, toimitusjohtaja Karri Kunnas kertoo.

Amerikkalaisten lonkero on made by Foodwest

Foodwestin referenssiluettelo onkin vaikuttava. Joukossa vilahtavat kaikki merkittävät kotimaiset elintarvikevalmistajat ja kiinnostavia tuotebrändejä Juustoportin Hyvin-sarjasta Kyrö Distilleryn Dairy cream -kermalikööriin. ”Lonkerokeissi” on luku sinänsä. Foodwest kehitti Yhdysvalloissa toimivalle suomalaisyrittäjien The Finnish Long Drink Companylle lonkeron, jonka avulla amerikkalaiset tutustutetaan kokonaan uuteen juomatyyppiin.

– Se projekti oli kaikin tavoin kiinnostava ja kuvasti uudenlaista ja tulevaisuudessa varmasti yleistyvää tapaa. Jollakin saattaa olla idea ja markkinointiosaamista, mutta ei tuntemusta tuotekehityksestä tai lainsäädännöstä. Silloin tarvitaan meidän kaltaisen organisaation apua. Tulevaisuuden ilmiö oli varmaan myös se, että oma tiimimme tapasi asiakkaan naamasta naamaan vuoden päästä siitä, kun yhteistyö oli jo alkanut. Globaalit projektit onnistuvat siis hyvin Seinäjoelta käsin, Kunnas toteaa.

Toiminnan laajentaminen ulkomaille onkin Foodwestin lähivuosien tavoitteena. Kunnaksen aikana (reilussa neljässä vuodessa) yhtiön liikevaihto on kaksinkertaistunut 1,7 miljoonasta 3,4:ään. Tavoitteena on 5-6 miljoonan vuositaso.

– Se kasvu ei enää välttämättä kokonaan tule Suomesta.

Toki osa toimeksiannoista on jo nyt kansainvälisiä, vaikka asiakas on suomalainen, kuten lonkero tai vaikkapa kansainväliset markkinatutkimukset Valiolle.

Karri Kunnas on johtanut Foodwestia vuodesta 2016. Hänen aikanaan yhtiön liikevaihto on kaksinkertaistunut. Kuvat: Samuel Hoisko/Neliömedia

Roveksessa erinomaiset puitteet kasvaa

Merkittävä askel Foodwestin kehitykselle oli uuden toimitalon valmistuminen Seinäjoelle syksyllä 2019. Vajaan 2000 neliön tiloissa on tarvittavat laitteet ja erilaisten prosessien vaatimat tilat asiakkaiden tarpeisiin.

– Ja sijainti Roveksessa lähellä elintarvikelogistiikkakeskittymää ja kaupungin ruokapalveluyksikköä on erinomainen. Odotamme innolla alueen kehittymistä edelleen ja esimerkiksi uuden, suunnitteilla olevan elintarvikehubin starttia, Kunnas toteaa.

Foodwest lyhyesti:
Perustettu 1995
Reilut 50 työntekijää
Omistajat: Alueen kunnat ja elintarvikealan yritykset. Omistajia yhteensä 52
Liikevaihto: 3,4 Meur
www.foodwest.fi

 

 

 

 

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa