Syyskuinen Latvia tarjosi parastaan, kun suuntasimme kolmen eteläpohjalaisen ruoka-alan yrityksen kanssa opintomatkalle Latviaan. Tutustuimme Valmieran alueen ruoka- ja matkailualan yrityksiin ja yrittäjiin, tapasimme paikallisia yrityskehittäjiä, koimme restauroidun kauppahallin tunnelman ja saimme läpileikkauksen alueen ruokabisnekseen messuilta.
Valmiera Development Agency on kumppanimme eRural resilience -hankkeessa. Hanke mahdollisti matkan järjestämisen ja viimeisen kolmen vuoden aikana tutuksi tulleet kumppanimme auttoivat meitä löytämään mielenkiintoisia kohteita alueelta. Valmieran kaupunki ja alue on hyvin maaseutumaista aluetta. Juoma- ja ruokateollisuus luo 6 % alueen teollisuuden arvosta ja alan yritysten liikevaihto on vajaat 80 miljoonaa euroa. Luvuista puuttuvat maatilat, jotka jalostavat ja myyvät omia tuotteitaan – näitä on alueella lukuisia.
Ensimmäinen vierailukohteemme oli Baltian suurin premium-käsityöläispanimo Valmiermuiža Brewery. Yritys on perustettu vuonna 2006 ja se on nopeasti kasvanut yli 10 miljoonan liikevaihtoon. Suomalainen Olvi osti yrityksen viime vuonna. Vierailun ja työpajan teemoina olivat premium-brändin rakentaminen, tarinankerronta, vierailukokemusten tuotteistaminen sekä panimokulttuurin hyödyntäminen matkailussa.
Oppaanamme toiminut olutsommelier kertoi, että yrityksen missio on syvällä latvialaisessa juomakulttuurissa. ”Ei latvialaisissa kansantarinoissa juhlita viinillä tai samppanjalla vaan oluella. Haluamme tuoda oluen takaisin juhlajuomaksi”, hän kertoi. Oluen lisäksi panimo valmistaa alkoholittomia juomia ja viskimenetelmällä kypsytettyä humalajuomaa. Sivuvirrat hyödynnettiin läheisten maitotilojen rehuna ja näiden lehmien maidosta tehtyä jäätelöä myytiin panimomyymälässä. Maltaasta valmistetaan myös keksejä. Näitä ja muita lähiruokatuotteita oli myynnissä panimomyymälässä.
Viennin yritys on aloittanut maista, joissa on laaja latvialainen yhteisö, kuten Irlannissa ja Briteissä. Myös Viro on heille tärkeä vientimarkkina.
Panimokierroksen jälkeen suuntasimme lounaalle Cafe Būdaan. Kaksi ympäri Eurooppaa työskennellyttä kokkia oli halunnut palata kotiseudulleen Koillis-Latviaan. Kesäkahvilasta alkanut yritystoiminta oli laajentunut vanhaan navettaan kunnostettuun ravintolaan. Syrjäinen sijainti ei ollut este suosiolle, vaan paikan hampurilaisten perässä ajetaan pitkiäkin matkoja ja läheiset luontokohteet tuovat myös paljon vierailijoita alueelle.





Sitten suuntasimme maatilamatkailuyritys Jēru Klubsille, eli lampaiden klubille. Nimi olikin todella osuva, sillä lampaat asustivat talvisin entisessä kolhoosin kulttuuritalossa. Näyttämö oli rakennuksessa yhä paikallaan, sivuseiniin oli puhkaistu aukot joista pääsi kulkemaan työkoneillakin. Merinovillaa tuottavien lampaiden villasta kehrättyä lankaa ja taljoja oli myynnissä tilalla, samoin lampaanlihaa. Myös maitoa saatiin pieniä määriä tarjoiltavaksi asiakkaille. Laajan tuotevalikoiman mahdollisti yhteistyöverkosto, jossa eri alojen osaajat jalostivat tilan tuotteita. Yritys tarjosi myös elämyksiä: erilaisia työpajoja, glamping- ja telttapuumajoitusta sekä ehkä kiinnostavimpana yksityiskohtana lammasmeditaatiota. Meditaatiossa viedään asiakas pikniktuoleineen ja juomineen laitumelle katselemaan lampaiden touhuja ihan kaikessa rauhassa. Yritys työllisti yrittäjäpariskunnan.
Viimeinen vierailukohteemme oli Mr. Plume Cidery. Yrittäjäpariskunta oli perustanut yrityksen vuonna 2010. Sopivia omenalajikkeita oli haettu jopa ajelemalla pitkin Latvian maaseutua omenoita maistellen – neuvostoaikana oli nimittäin ollut tapana kasvattaa omenapuita pitkin tienvarsia ja niistä jokainen voi olla hiukan erilainen. Parhaista puista oli otettu alkuja omaan omenatarhaan ja lähdetty kehittämään toimintaa. Siidereiden lisäksi tuotevalikoimassa on fermentoituja juomia, marjaviinejä ja tisleitä. Yritys osallistuu aktiivisesti erilaisiin juoma-alan kilpailuihin ja on kokenut ne toimivaksi tavaksi herättää kuluttajien ja jälleenmyyjien kiinnostusta. Yritys järjestää maistelutilaisuuksia tilauksesta ja yhteistyökumppaneidensa kanssa myös erilaisia tarjoiluja. Kahdestaan yrittäjäpariskunta ei muuten 1700 hedelmäpuun sadonkorjuuta hoida – siihen tarvitaan ihan meillä Etelä-Pohjanmaallakin tunnettua kökkää.
Toisen matkapäivän aloitimme Āgenskalns Marketista. 1800-luvun loppupuolella rakennettu kauppahalli oli kokenut täydellisen päivityksen vuonna 2022 valmistuneessa remontissa. Tilat olivat upeat ja kaikki myyntipaikat varattuja. Esillä oli laaja valikoima paikallisia tuotteita ja muutama kansainvälinenkin osasto. Kauppahalli on kaupungin omistama ja yritykset heillä vuokralaisilla. Toisessa kerroksessa toimi ravintoloita food market -tyyliin ja ulkona oli perinteisempiä torimyyntipaikkoja kiinteillä myyntipisteillä.
Kauppahallista matka jatkui Riga Food Fairiin. Baltian alueen suurin elintarviketeollisuuden messu oli sekoitus ammattilais- ja kuluttajatapahtumaa. Heti aluksi bongasimme valmieralaisen jäätelöfirman, jonka pikkukuulajätskeistä olimme kuulleet jo ennakkoon. Osastojen taso vaihteli suuresti, toisiin oli panostettu huomattavan paljon, mutta myös monella pienellä yrityksellä oli toimivia, kekseliäitä ja näyttäviä toteutuksia. Valion paikallisen tytäryhtiön Alman osastolla kävimme tietysti tervehtimässä muita paikallaolleita seinäjokisia eli ProFeel-tuotteita.
Reissu oli kaiken kaikkiaan antoisa. Luonnonvaroista oli tehty monella tavalla mielenkiintoista, kestävää ja kannattavaa liiketoimintaa. Samalla jokaisella tapaamallamme yrittäjällä oli joku oma iso syy tehdä liiketoimintaansa: tuoda olut takaisin latvialaiseen juhlapöytään, mahdollistaa perheen asuminen maalla, tehdä tosi hyvää siideriä, tehdä grillaamisesta hyvillä mausteilla entistä suurempi nautinto jne.

Interreg Baltic Sea Region -ohjelman rahoittamassa eRural resilience -hankkeessa kehitetään Into Seinäjoen ja muiden yrityskehittäjien palveluita, jotta voimme tukea maaseutualueilla toimivia yrityksiä luonnonvaroihin perustuvan liiketoiminnan arvon kasvattamisessa, digitalisaatiossa ja kansainvälistymisessä. Teemoina ovat niin paremman arvon saaminen luonnonvaratuotteista kuin sähköiset myyntikanavat, markkinointi, logistiikka ja pakkaukset.
Projektin kokonaisbudjetti on 2,9 miljoonaa euroa. Into Seinäjoen osuus on 227 850 euroa.
Mitä sinä tavoittelet omalla yritystoiminnallasi? Voisimmeko olla unelman tavoittelemisessa apuna? Ollaan yhteyksissä!
-
Holtinkoski Hanna
Lue lisää: Holtinkoski Hanna -
Koivisto Elina
Lue lisää: Koivisto Elina



