Frami tarjosi toimivan paketin uudeksi lähikonttoriksi

Uusimpien jälleenmyyntimaiden Slovakian, Tsekin ja Unkarin edustajat olivat haastatteluhetkellä Seinäjoella oppimassa T-Drillin tuotteista vientipäällikkö Teemu Kiilin johdolla. Jouni Matikainen (vas.) ja Petri Leppinen (oik.) toteavat, että Framin tilat sopivat koulutuksiin erinomaisesti.

 

Laihialla pääpaikkaansa pitävä T-Drill on laajentanut toimintansa myös Seinäjoelle. Framiin on avattu toimipiste, jossa työskentelee noin 15 suunnittelun, myynnin, projektijohdon ja taloushallinnon asiantuntijaa ja esihenkilöä. Myös toimitusjohtaja Jouni Matikainen hyödyntää kotipaikkakunnan toimistoa säännöllisesti.

Laajentuminen Seinäjoelle tapahtui luontevasti työntekijöiden toiveesta ja kasvustrategian tukemiseksi.

– Moni on kulkenut Laihialla täältä Seinäjoelta ja ympäristökunnista käsin ja tehnyt korona-aikana paljon etätöitä. Nyt on toimisto, minne tulla ja tavata kollegoita ja tehdä töitä yhdessä. Onhan se koko yritykselle etu, että työntekijät viihtyvät ja ovat sitoutuneita. Myös uusien rekrytointien kannalta on hyvä, että on useita vaihtoehtoisia paikkoja työskennellä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun sijainti tuossa naapurissa edesauttaa varmasti jatkossa kesätyöntekijöiden, harjoittelijoiden ja tulevien työntekijöiden palkkaamisessa.

Frami valikoitui toimiston paikaksi juuri hyvän sijainnin ja palvelukonseptin takia.

– Tunsin toki Seinäjoen mahdollisuudet hyvin entuudestaan. Keskustaa mietimme, koska sielläkin on paljon vapaita toimistotiloja, mutta Frami valikoitui ykkösvaihtoehdoksi. Tuuriakin oli, että oli juuri sopivan kokoinen tila vapaana. Täällä on yrityksiä, joiden kanssa teemme jo yhteistyötä. Täällä on ravintolat ja kokoustilat. Meillä on yli 40 jälleenmyyjää maailmalla. Vierailuja on usein ja järjestämme erilaisia myynti- ja markkinointitapahtumia. Ne voi hyvin jossakin vaiheessa järjestää täällä, Matikainen kuvailee.

Maailmalla vielä paljon markkinaa

Kysymykseen, kuinka menee, Matikainen ja hankintapäällikkö Petri Leppinen vastaavat yksinkertaisesti: tosi hyvin.

– Vuosi 2020 oli haasteellinen, mutta 2021 jo reipas kasvun vuosi ja samalta näyttää nytkin. Asiakkailla on selkeästi investointivelkaa. Ainoa kivi rattaissa on komponenttipula. Toki tilanne siltä osin sama kaikilla.

T-Drillin tuotteista 98 % menee vientiin. Suurin yksittäinen vientimaa on Yhdysvallat, missä yhtiöllä on pitkään ollut tytäryhtiökin. Suurin vientialue on Eurooppa, mutta kauppaa tehdään joka mantereella.

Markkinapotentiaalia on Matikaisen ja Leppisen mukaan paljon edelleen.

– Meillä on monta tuoteryhmää, asiakassegmenttiä ja laaja maantieteellinen peitto, jota kasvatetaan koko ajan jälleenmyyntiverkoston avulla. Jos yhdellä toimialalla vastustaa, toinen toimiala kuittaa. Ja jos yksi vientimaa niiaa, koko laiva ei keinahda.

T-Drill Oy

  • Palvelut: T-Drill suunnittelee, valmistaa ja markkinoi putken haaroitukseen, käsittelyyn, katkaisuun ja muotoiluun käytettäviä koneita ja laitteita sekä kokonaisjärjestelmätoimituksia.
  • Asiakassegmentit: mm. LVI, autoteollisuus, laivanrakennus, prosessiteollisuus
  • Perustettu: 1987
  • Pääomistus: Leinolat Group
  • Liikevaihto: 15 Meur (konserni)
  • Työntekijämäärä: Suomessa 80, USA:ssa 20
  • www.t-drill.fi