Perinteisesti helmikuussa järjestettävän musiikin ammattilaistapahtuma ja talvifestivaali MARSin uusi ajankohta on nyt 28.-30.4.2022.
Puheohjelmaa kuullaan torstaina ja perjantaina 28.-29.4.2022. Luvassa on kaksi täyttä seminaaripäivää, joissa tarjolla kahdelle lavalle sijoitettu kattaus ajankohtaisia aiheita. Live on MARS -liveohjelmaa nähdään ja kuullaan ympäri Seinäjoen torstaista lauantaihin 28.-30.4.2022.
MARSin torstai- ja perjantai-iltapäivät Rytmikorjaamolla täyttyvät jälleen musiikki- ja tapahtuma-alan ajankohtaisia aiheita käsittelevästä puheohjelmasta. Vaikkei puheohjelmaa rakenneta korona-pandemian vaikutusten ja seurausten ympärille, on pandemia väistämättä läsnä – puhutaan sitten työvoiman saatavuudesta, kuluttajakäyttäytymisen tai kilpailutilanteen muutoksista, tapahtumien merkityksestä, populaarikulttuurin arvostuksesta, henkisestä hyvinvoinnista tai vaikkapa lainsäädännöstä ja viranomaiskäytänteistä. Sosiaalisen vastuullisuuden tematiikka, tutkimustyöstä ammentavat sisällöt ja kansainvälinenkin näkökulma ovat myös tulevan MARSin puheohjelman kulmakiviä.
REKISTERÖIDY MUKAAN MARS-FESTIVAALIN SIVUILTA.
#MARS22
MARSia järjestävät Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö, Seinäjoen elävän musiikin yhdistys Selmu ry, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Rytmi-instituutti, Lastenkulttuurikeskus Louhimo, Into Seinäjoki Oy ja Seinäjoki Festivals Oy