Mitä yhteistä on Italian Emilia Romagnan alueella ja Etelä-Pohjanmaalla? Mitä voisimme oppia Italiasta – ja mitä italialaiset meiltä? Ruoka-alan kehittämisen keskustelutapahtuma Food Days Seinäjoella tulee taas 17. –19. syyskuuta! Yhtenä, mutta vain yhtenä, aiheenamme on opit Italiasta. 

Food Days tuo Seinäjoelle kansainvälisiä luennoitsijoita, tutkijoita ja muita asiantuntijoita keskustelemaan ruoasta, yrittäjyydestä ja ruoan kestävästä tulevaisuudesta.  

Keskiviikkona puhujavieraiksi tapahtumaan saapuvat esimerkiksi bioetiikan tutkija Mickey Gjerris Kööpenhaminan yliopistosta, tanskalainen ruokahistorioitsija Asmus Gamdrup Jensen sekä Pitch!-kirjan kirjoittaja, esiintymisvalmentaja Elsa Ervasti. 

Torstaina tapahtumassa haetaan innoitusta Italiasta ja vertaillaan Emilia Romagnan ja Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmiä. Aihetta pöyhivät Sara Roversi Future Food Institutesta, Seinäjoella työskentelevä bolognalaistutkija Silvia Gaiani Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista ja Matti Leppälehto Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. 

Päivien aikana pohditaan muun muassa Valion Food 2.0 -ohjelman inspiroimana mahdollisuutta aikaansaada Suomessa yhteensä 100 miljoonan euron lisäsatsaus ruoka-alan tutkimus- ja kehitystoimintaan ja viedä suomalainen ruokavienti uudelle tasolle. Tapahtuma päättyy torstaina yritysvierailuihin Seinäjoen seudulla. 

Viime vuonna Seinäjoella järjestettiin Food Days nimen alla eri tapahtumia eri järjestäjien toimesta. Tänä vuonna Into Seinäjoki, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu järjestävät kolmipäiväisen tapahtuman yhdessä. 

– Pyrimme luomaan innostavan, kansainvälisen ja monialaisen tapahtuman tutkijoille, ruokayrityksille, start-upeille sekä muille asiantuntijoille ja kiinnostuneille. Haluamme luoda alustan keskustelulle ja synergialle, jonka pohjalta voi syntyä uusia ideoita ja projekteja. On hienoa nähdä, miten Seinäjoesta on tulossa ruoka-alan edelläkävijä, sanoo tapahtuman alullepanijoihin kuuluva Silvia Gaiani. 

– Tavoitteena on antaa yrityksille kasvun syötteitä ja inspiroida myös päättäjiä pohtimaan ruoka-alan tulevaisuutta sekä Suomen mahdollisuuksia globaalissa kilpailussa. Tämä tapahtuma on erinomainen osoitus alueemme toimijoiden vahvasta yhteistyöstä ja halusta kehittää Suomesta entistä vahvempi ruokamaa, kertoo kehittämispäällikkö Elina Koivisto Into Seinäjoesta. 

Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille, jotka ilmoittautuvat mukaan. Osa tapahtuman osioista järjestetään englanniksi, osa suomeksi. 

Tapahtuman koko ohjelma: www.fooddays.fi 

 

Lisätietoja: 

Silvia Gaiani, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, + 39 335 700 17 57, silvia.gaiani@helsinki.fi
Elina Koivisto, Into Seinäjoki Oy, + 358 40 736 2043, elina.koivisto@intoseinajoki.fi