Seinäjoen teknologiapalkinnon 2024 saa Vaski Group Oy. Palkinnon jakaa Alfred Kordelinin säätiön Seinäjoen rahasto. 4000 euron arvoinen palkinto jaettiin nyt 19:nnen kerran.

– Valintaraati arvosti erityisesti yrityksen tekemää tuotekehitystoimintaa. Vaski Group Oy:n kilpailijat ovat kansainvälisiä suuryhtiöitä, joiden resurssit ovat merkittävästi suuremmat kuin pienen pk-yrityksen, toimikunnan jäsen, yrityskehityspäällikkö Tapio Seppä-Lassila Into Seinäjoesta perustelee.

– Vaski Group Oy on kasvanut kannattavasti, tehnyt vientikauppaa ja kehittänyt tuotteistoaan samanaikaisesti. Yritys on vahvalla kasvu-uralla. Valintaraati haluaa kannustaa Vaski Goupia jatkamaan lupaavaa toimintaa edelleen yhtä rohkeasti ja määrätietoisesti kuin tähänkin saakka.

Teknologiapalkinto osuu Vaskin kannalta oivalliseen saumaan, sillä yritys julkisti hiljattain merkittävän yrityskaupan. Vaski osti Hyvinkäällä toimivan Pivatic Oy:n.

– Tämä strateginen askel on merkittävä virstanpylväs Vaskille sen jatkaessa asemansa vahvistamista teollisuudessa ja pyrkii huippuosaamiseen valmistuksessa ja innovoinnissa, julkistustiedotteessa todettiin.

Yrityskaupalla Vaski vahvistaa merkittävästi kelankäsittelylaitteiden valmistamista Pivaticin keskittyessä ohutlevyn lävistys- ja taivutuslinjojen valmistukseen.

Molempien yritysten tilauskanta vuodelle 2024 on yli 11 miljoonaa euroa ja fuusion jälkeen yritysten yhdistetty liikevaihto on yli 25 miljoonaa euroa. Vaski Groupin alla tulee työskentelemään noin 100 henkilöä.

– Vaski on kasvanut merkittävästi neljän viime vuoden aikana ja olen innoissani tästä yhdistelmästä, joka luo uuden markkinajohtajan kelalinjajärjestelmiin tuomalla Pivaticin 50 vuoden osaamisen osaksi Vaski Groupia, Vaski Groupin omistaja Michael Mansour (kuvassa yllä) iloitsee.

Vaskin sitoutumisesta teknologian edistämiseen kertoo se, että vuonna 2023 liikevaihdosta liki viidennes kohdistettiin tutkimus- ja kehitystoimintaan. Yli 90% sekä Vaskin että Pivaticin tuotteista viedään ulkomaille. Vaski on perustettu 2015 alun perin Rodstein-nimellä.

Tutustu Vaski Groupiin yrityksenä täällä

 

PS: Mikäli kiinnostuit Michael Mansourin tarinasta, lue täältä lisää, miksi hän päätyi Seinäjoelle yrittäjäksi.

 

Seinäjoen teknologiapalkinto myönnetään Alfred Kordelinin säätiön Seinäjoen kaupunkirahastosta. Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen yleishyödyllinen apurahasäätiö. Säätiö jakaa vuosittain apurahoina ja palkintoina yli 6 miljoonaa euroa. Seinäjoen kaupunkirahasto on yksi kuudestatoista Alfred Kordelinin säätiön kaupunki- ja kohderahastosta.

 

Teknologiapalkinnon ovat aiemmin saaneet

2005 teollisuusneuvos Jorma Lillbacka

2006 insinööri Markku Rintaniemi

2007 Plantool Oy:n tuotekehitystiimi

2008 DI, hall. pj. Veikko Rintamäki

2009 Centaurea Oy

2010 Seamk:n Tekniikan yksikön projektipaja-toiminta

2011 Lumikko Oy

2012 Exertus Oy

2013 Lämpöässä Oy

2015 Jakamo Osakeyhtiö

2016 CoastOne Oy

2017 Pasi Haaramäki

2018 Markus Ylä-Ilomäki, Reaktor

2019 RMK Vehicle Corporation Oy

2020 Epec Oy

2021 Sofica Oy

2022 Jucat Oy

2023 MiniFactory

 

Lisätiedot:

Kordelinin säätiön Seinäjoen kaupunkirahaston jäsen Tapio Seppä-Lassila, yrityskehityspäällikkö, Into Seinäjoki Oy, +358 40 501 7350, tapio.seppa-lassila@intoseinajoki.fi

Vaski Group Oy, Michael Mansour (englanniksi), toimitusjohtaja, +358 40 045 0458, michael.mansour@vaski.com