Otsikon suora lainaus yhdeltä maakuntamme matkailuyrittäjältä kertoo paitsi totuuden, niin myös intohimon alaa kohtaan. Alalla viljelty lause ”matkailija ei tunne kuntarajoja” unohtuu usein kuntapäättäjien pöydissä, kun asiakkaan näkökulman sijaan tuijotetaan vain oman kunnan nimen näkymistä tai ainakin tasapuolisuutta naapurikunnan näkyvyyden kanssa.

Haastattelin kuluneen kevään aikana 40 Etelä-Pohjanmaan matkailuyrityksen edustajaa suurista hotellliketjuista pieniin ohjelmapalveluyrityksiin ja ravintolayrittäjästä käyntikohteen ylläpitäjään. Haastattelut liittyvät matkailun alueorganisaation & -markkinoinnin uudistamiseen, jota parhaillaan toteutetaan hankkeella. Hedelmällisten keskustelujen saattelemana voin ilokseni todeta, että meidän yrityksemme ymmärtävät yhteistyön arvon ja ovat valmiita siihen.

Tämänhetkinen pirstaleinen matkailuorganisaatioiden ja -markkinoinnin tilanne näkyi yritysten toiveena selkeästä ja selkeästi johdetusta mallista. Moni odottaa alueorganisaation ottavan rohkeasti matkailualan markkinoinnin ja kehittämisen johtajuuden, jotta on yksi selkeä taho, jonne olla yhteydessä mihin tahansa alaan liittyvän asian tiimoilta. He kaipaavat myös asiantuntijuutta & osaamista tuotteistamisen ja yhteiskehittämisen tueksi.

Ymmärrettävää on, että yritykset painottavat myynnillisyyden tärkeyttä kaikessa alueorganisaation tekemisessä. Paljon kiitoksia sateli Visit Lakeuden järjestämille myyntitilaisuuksille, joista on tullut selvästi euroja kassoihin. Myynnillisyys on huomioitava niin somepostauksissa kuin yritysten kumppanuuspaketeissa, joissa hyödyt on tuotava selkeästi esiin.

Perhematkailu ja sen kärkikohteet nostetaan edelleen tärkeimmäksi teemaksi. Lakeudelle -kampanja nostettiin yli puolessa haastatteluissa esiin konkreettisena ja toimivana esimerkkinä. Isot yritykset toimivat vetureina ja höysteeksi pienempiä, persoonallisia kohteita. Pohjalaisuuden teemasta (myös siitä synkemmästä menneisyydestä) moni soisi näkevän tuotteistettuja paketteja – onhan se alueemme erottavuustekijä.

Ravintolapalvelut ovat tärkeässä roolissa onnistuneessa matkakokemuksessa. Maakunnastamme jopa ruokaa enemmän nousi juomat. Yrityskehittäjäorganisaation edustajana olen enemmän kuin onnellinen, että sen tiimoilta yrityslähtöisesti tuotteistettu Mallasmatkat nostettiin tässä yhteydessä usein esiin. Kevään matkailufoorumissa idean isä Jaakko Koskenkorva inspiroi muitakin samaan -> kuka ottaa seuraavan kopin vaikkapa juuri pohjalaisuuden ympäriltä?

Tapahtumien suurkaupunki Seinäjoki valuttaa tapahtumaeuroja ympäri maakuntaa, mutta myös paikallisemmilla tapahtumilla on tärkeä rooli matkailussa. Tapahtumakävijöiden oheispalveluiden tuotteistamisessa ja viipymän pidentämisessä riittää vielä työsarkaa.

Kulttuuri monine puolineen on alueemme rikkaus, jota monet yrittäjät haluaisivat korostaa matkailussa edelleen & enemmän. Erityisesti esiin nousivat rakennusperintö Alvar Aallon suunnittelemine kohteineen ja alueelle tunnistettavine pohjalaistaloineen. Uudehko tulokas Kalevan Navetta tuo lisävetovoimaa. Taidemuodoista teatteri näkyi erillisnostona kuvataiteen ja käsityön rinnalla.

Suomi-matkailusta ei voida puhua ilman luontoarvoja. Mikä on Etelä-Pohjanmaan erityisyys luonnossa mitattuna? Suot ja rauhalliset kohteet. Kummastakaan ei vielä löydy tarpeeksi ostettavia palveluita – erilaisilla opastuksilla, elämyksillä ja aktiviteeteilla luonnosta saa enemmän irti. Aktiviteeteistä pyöräily nousi monen puheessa esille – niin maanteitä kuin haastavampia luontoreitistöjä pitkin. Visit Lakeuden hankkeessa pyöräilyyn liittyen on koostettu tuoreita materiaaleja.

Maakuntamme paistattelee kansainvälisyydessä monilla mittareilla jumbosijoilla. Niin myös matkailuun liittyen. Matka kansainvälisille markkinoille on pitkä ja kuoppainen, mutta Rovaniemen esimerkki kannustaa aloittamaan viimeistään nyt, jotta vaikkapa 10 vuoden kuluttua alueemme on pysyvä näky Visit Finlandin kartoilla. Yritykset ymmärtävät, että kansainvälisille markkinoille tarvitaan maakuntaamme leveämmät hartiat – siksi hyvin alkanut Villi Länsi -yhteistyö naapurimaakuntien kanssa voisi jatkua maailman valloituksella. Sitä ennen täytyy vielä hieman pöhistellä omaa pesää kuntoon nettisivukäännösten ja tuotteistuksen avulla.

Lähes kaikki (ehkä jopa kaikki) puhuivat asiakasnäkökulmasta ja kohderyhmälähtöisestä markkinoinnista. Otsikkoa mukaillakseni sanoisin, että meillä on v***n hyvä lähtötilanne uuden äärelle. Paikkoja matkailun kehittämisen ikuisuusmatkalle löytyy aina kaikille – tervetuloa mukaan!

 

Kirjoittaja Johanna Rintamäki toimii Uudistuva matkailumarkkinointi Etelä-Pohjanmaalla -hankkeen projektipäällikkönä ja vastaanottaa mielellään viestejä teemaan liittyen

Yhdessä Etelä-Pohjanmaan matkailu mallilleen -tilaisuuden vetäjä Päivi Penttilä (kesk.) Inton Tuula Lahden (vas.) ja Johanna Rintamäen (oik.) ympäröimänä.