Inton asiakaslehti 2025: intolaiset harrastavat
Intolaiset saavat virtaa työntekoon monenlaisista harrastuksista. Tässä sukellus yhden intolaisen intohimoon.
Miksi sukututkimus?
Ajauduin sukututkimuksen koukuttavaan maailmaan, kun päätin vihdoin ratkaista koko elämäni ajan ilmassa roikkuneen mysteerin äitini isästä. Lähtötietona ei ollut juuri muuta kuin tarina isästä. Äitini oli annettu lastenkotiin 4 kuukauden ikäisenä.
Ensisijaisena tarkoituksenani oli vain löytää isoisäni. Aluksi jouduin väärille jäljille, mutta onnistuin kuitenkin löytämään oikean miehen ja pääsin huikealle tutkimusmatkalle hänen sukunsa historian äärelle. Isoisäni oli kuollut hyvin nuorena 50 vuotta sitten.
Kuinka kauan olet harrastanut?
Noin 2 vuotta. Harrastus lähti liikkeelle siitä, kun äitini teki DNA-testin. Hänen tuloksissaan oli yksi serkku-osuma, joka innosti lähteä selvittämään mysteeriä.
Kuvittelin tuolloin löytäväni isän hetkessä, mutta vyyhti ei ollutkaan aivan näin selvä. Lopputulokseen pääseminen vaati melkoisia salapoliisitaitoja, loputonta sukupuiden tutkimista, vertailua ja päättelyä sekä reissaamista asuntoautolla ristiin rastiin ympäri Suomea metsästäen DNA-testejä vielä elossa olevilta iäkkäiltä sukulaisoletuilta.
Mikä on parasta sukututkimuksessa?
Yllätykset, onnistumiset ja uusien sukulaisten tapaaminen! Sukututkimus on melkoista seikkailua. Yllätyksistä hauskimpia ovat olleet verisukulaisten löytyminen omasta lähipiiristä. Kolmansia ja neljänsiä serkkuja on löytynyt omista hyvistä ystävistä ja työkuvioista. Iloksemme olemme neljänsiä serkkuja ihanan työkaverini Niina Koskipalon kanssa.
Entä pahinta?
Sukututkimus vie aikaa, koukuttaa ja siihen voi hurahtaa pahastikin. Nukkumaan ei malta mennä, kun jostain sukupuusta löytyy yllättäen kiinnostava tieto. Harrastukseni ei päättynytkään mysteerin ratkeamiseen, mutta tämä ei tosin haittaa ollenkaan.
Miksi suosittelisit tätä jollekin toiselle?
Sukututkimus herättää kiinnostuksen omaan historiaan. On upeaa saada siirtää tätä tietoa myös omille lapsille.
Olen myös huomannut, että tutustuessani sukuni historiaan, olen alkanut ymmärtää paremmin itseänikin.
Sukujuureni tulevat Karjalasta ja kuvaukset karjalaisista tuntuvat jostain kumman syystä sopivan itseeni aika osuvasti. Juuristani tietämättä olin oppinut mm. leipomaan karjalanpiirakoita jo pikkutyttönä. Tuota taitoa sain myöhemmin harjoittaa ahkerasti ulkomailla asumieni 17 vuoden aikana.
PS: se on myös erittäin hyvää aivojumppaa.