Inton asiakaslehti 2025: sijoittunut yritys

Vuonna 2019 yrityskaupalla Seinäjoelle sijoittunut Löfs Oy on kolminkertaistanut henkilöstömääränsä Seinäjoella. Alun seitsemästä työntekijämäärä on kasvanut 20:een sekä orgaanisesti että yrityskaupalla. Koko yhtiön työntekijämäärä on samassa ajassa kasvanut 60:stä 80:een. Liikevaihto on noussut 5,5 miljoonasta eurosta 8,5 miljoonaan.

Sijoittuminen Seinäjoella juuri Ylistaron Teräsmäkeen oli luontevaa, kun Löfs osti JK-Paintingin liiketoiminnan.

– Kappaleet joudutaan joka tapauksessa siirtämään kumipyörillä. Ei ole suurta merkitystä, onko välimatka kaksi vai 100 kilometriä, toimitusjohtaja Tommy Löfs perustelee.

Sijoittumisen jälkeen pintakäsittelyyn erikoistunut Löfs Oy investoi saman tien 1,2 miljoonaa euroa täysin uuteen maalauslinjastoon, joka tehosti ja monipuolisti metalli-, teräs- ja alumiinikappaleiden maalauspalvelut aivan uudelle tasolle aiemmasta.

– Etenkin joustavuus parani, kun märkä- ja jauhemaalaamo saatiin samaan linjaan. Voimme esimerkiksi hoitaa esikäsittelyn ja ensimmäisen kerroksen jauheella ja pinnan märkämaalaamalla. Tai kaksisävyiset kohteet vetämällä ensimmäinen sävy jauheella ja toinen märkämaalilla, Löfs kertoo.

Myös laatuun on panostettu paljon.

– Meillä on nykyään oma laboratorio, jotta voimme testata pintakäsittelyjärjestelmät. Tämä on myös mahdollistanut kasvua esim. raideteollisuuteen, missä laatukriteetit ovat tosi vaativia.

Löfs investoi Seinäjoelle myös vuonna 2023 ostamalla Lakeuden Sähkösinkitys Oy:n liiketoiminnan.

– Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme maailmanluokan pintakäsittelyä hyvällä toimitusvarmuudella ja ympäristöasiat huomioiden, Tommy Löfs kommentoi kauppaa mediatiedotteessa.

Ei sattumalta Suomen paras

Miltä Seinäjoki tuntuu sijaintipaikkana nyt muutaman vuoden kokemuksella?

– Seinäjoki on ollut hyvä paikka etabloitua. Sijainti on keskeinen ja yhteydet joka puolelle hyvät. Kaupunki ja Into Seinäjoki auttavat aina, kun on tarvetta. Ei ole sattumaa, että Seinäjoki on valittu Suomen parhaaksi paikaksi yrityksille.

Seinäjoen investointien lisäksi Löfs on tehnyt laajennuksia päätoimipaikka Luodon laitteisiin ja kiinteistöön.

 

Tutustu Löfsin palveluihin: https://lofs.fi/

 

Tutustu koko asiakaslehteemme tästä >>