Seinäjoen kaupunki ja Into Seinäjoki vastaavat yritysten toiveeseen ja toteuttavat yhteiskampanjan Seinäjoesta asuin- ja työpaikkana. Tällä kertaa kampanjassa on insinöörikärki. Siitä juontuu kampanjan teema “Seinäjoella on tilaa olla ööri”. Tarvetta on insinöörien lisäksi eri alojen osaajille ja tekijöille.

“Yritykset ovat pitkään välittäneet viestiä, että osaajapula alkaa olla suurin kasvun este. Etenkin insinööritarvetta on korostettu. Vaikka juuri nyt suhdanteet ovat toimialasta riippuen ristiriitaiset, haluamme viestiä, että Seinäjoella on töitä myös korkeasti koulutetuille jo nyt ja etenkin tulevaisuudessa. Huonompi suhdannetilanne voi olla juuri se aika, jolloin työvoimaa vapautuu muilla alueilla ja ihmiset ovat alttiita muuttamaan”, toimitusjohtaja Leena Perämäki Into Seinäjoesta toteaa.

Yritysten hyvät uutiset, esimerkiksi työkoneiden ja hyötyajoneuvojen elektroniikkaa ja ohjelmistoja toimittavan Epecin iso tehdasinvestointi Seinäjoelle on Perämäen mukaan erittäin positiivinen signaali työpaikkojenkin kasvusta.

Insinööritarpeeseen on Seinäjoella vastattu myös opiskelupaikkoja lisäämällä. Uusia opintokokonaisuuksia tarjoaa mm. Tampereen yliopisto. Siellä on alkanut tieto­tekniikan DI-ohjelma ja tietojen­käsittelyopin maisteri­ohjelma. Alkamassa on konetekniikan DI-tutkinto-ohjelma. Seinäjoen ammattikorkeakoululla on erittäin laaja insinöörikoulutustarjonta sekä amk- että yamk-tutkinnoissa.

Seinäjoella on paljon avoimia työpaikkoja 

Seinäjoen kaupungin elinvoimajohtaja Erkki Välimäki pitää kaupungin työllisyystilannetta kansallisesti erityisenä.

“Kun matala työttömyys yhdistyy korkeaan työllisyysasteeseen ja mittavaan avoimien työpaikkojen määrään, niin silloin puhutaan Seinäjoesta. Meillä todella on tilaa uusille osaajille.”

Välimäen mukaan Seinäjoen kutsuun on jo vastattu.

“Meillä yhdistyvät myös kaikki väestönkasvun tekijät: luonnollinen väestönkasvu, Suomen sisäinen muuttoliike ja maahanmuutto. Kasvaneen maahanmuuton ansiosta yrityksillä ja työnantajilla on juuri nyt erinomainen mahdollisuus kiinnittää uusia osaajia.

Kampanja näkyy kuukauden ajan mm. sosiaalisessa mediassa ja kohdennetussa mainonnassa.

Lisätietoja: 
Toimitusjohtaja Leena Perämäki, p. 0400 675 121
Viestintä- ja markkinointipäällikkö Sanna Männikkö, p. 040 571 9998

www.toihinseinajoelle.fi 
www.seinajoki.fi/asukkaaksi