Seinäjoki on solminut esisopimuksen yhteensä reilusti yli 100 hehtaarin maa-alueen kaupasta datakeskuskäyttöön. Kaupunki varautuu myymään ShelCo 294 Oy:n datakeskushankkeita varten noin 43 hehtaaria jo asemakaavoittua ja noin 75 hehtaaria vielä asemakaavoittamatonta kaupungin omistamaa aluetta Kivennevan alueelta.

Samalta alueelta on aiemmin ollut varauksessa 2,5 hehtaarin alue. Se sisältyy nyt tehtyyn sopimukseen. Uuden kaupan ansiosta rakentamismahdollisuudet moninkertaistuvat.

Kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä on erittäin tyytyväinen, että pitkään valmisteilla olleen suurhankkeen rakentaminen saa vauhtia.

– Hanketta on valmisteltu huolellisesti ja hyvässä yhteistyössä. Datakeskusmarkkina käy globaalisti kuumana ja Seinäjoki näyttäytyy hyvin kiinnostavana investointikohteena.

Laajenevan datakeskusalueen jo kaavoitetun eli 44 hehtaarin rakennusoikeus on Kiiskilän mukaan 200 000 kerrosneliömetriä, kaavoittamattoman vielä enemmän.

– Seinäjoki nousee tämän alueen ansiosta Suomen ja koko Euroopan tasolla merkittävien datakeskuskaupunkien joukkoon. Alueen työllistävä vaikutus niin rakennusvaiheessa kuin käyttövaiheessa on merkittävä. Hankkeen imussa saamme alueelle muitakin yrityksiä ja työpaikkoja valvontaan, huoltoon, palveluihin, logistiikkaan, varsinaiseen ICT-toimialaan jne.

– Datakeskuksen tuloa on valmisteltu kymmenen vuotta ja suunnitelmat ovat vuosien varrella tekniikan kehittyessä muuttuneetkin. Hyvää on kuitenkin kannattanut odottaa. Nyt aika on kypsä tämäntyyppisille vihreille datakeskuksille. Palvelimista syntyvä hukkalämpö hyödynnetään kaupungin kaukolämpöverkkoon ja mahdollista hyödyntää vielä muissakin hankkeissa, palvelupäällikkö Pekka Hunnakko Into Seinäjoesta täydentää.

Kauppahinta jo asemakaavoitettujen alueiden osalta on yli 7 miljoonaan euroa ja vielä asemakaavoittamattoman alueen osalta noin 10 miljoonaa euroa.

 

Huom. Kuva on toteutettu tekoälyn avulla.

Lisätietoja:

Pajunen Jukka
Asiakkuusjohtaja
Inton asiakkuudet ja sijoittumispalvelut
Hunnakko Pekka
Palvelupäällikkö
Yritystontit ja teolliset tilat