”Moomma erelläkävijöötä!” totesi Eduskunnan varapuhemies ja Seinäjoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Paula Risikko päättäessään Innokaupunkien ja Sitran yhteistyön pilottitapahtumaa Seinäjoella. Tapahtuma oli ensimmäinen askel valtakunnallisessa kehittämistyössä, jonka tavoitteena on lähentää yritysten ja tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden (TKI) yhteistyötä ja siten vahvistaa innovaatiotoimintaa Suomessa.
Tilaisuuden keskusteluissa nousi esiin, että Suomen panos-tuotossuhde TKI-toimintaan liittyen on poikkeuksellisen heikko, verrattaessa vaikkapa pohjoisiin naapureihimme. Yksi keskeinen haaste on yritysten ja TKI-organisaatioiden välinen kuilu. Innokaupunkien yhteisenä tavoitteena on saavuttaa 4 %:n TKI-panostukset bruttokansantuotteesta, ja tapahtuman kautta pyrittiin tunnistamaan keinoja, joilla yhteistyöstä voidaan tehdä tehokkaampaa ja tuloksellisempaa.
Yritysten näkökulma keskiössä
Erityisen arvokasta tapahtumassa oli yritysten aktiivinen osallistuminen ja avoin keskustelu. He toivat esiin konkreettisia haasteita ja ratkaisuehdotuksia yhteistyön tiivistämiseksi. Myös kehittäjäkentästä oli havaittavissa aito tahto edistää yritysten kasvua tutkimuksen ja kehityksen keinoin.
Keskusteluista nousi esiin kolme keskeistä teemaa:
1. ”En olisi ollenkaan huolissani, jos koko Suomi olisi kuin Etelä-Pohjanmaa.”
Alueella on vahva yrityskenttä ja jopa 70 % alueen TKI-panostuksista on jo yritysten rahoittamaa.
2. ”Rahoituksessa on jotain pahasti vialla, jos se ei saa tuottaa kaupallista hyötyä yritykselle.”
Nykyiset hankerahoitukset asettavat rajoitteita kaupallistamiselle, mikä hillitsee yritysten kiinnostusta osallistua.
3. ”Hanke voi olla vaikuttava, vaikka se ei ole lopussa sitä, mitä alussa lähdettiin hakemaan.”
Joustavuutta tarvitaan, sillä ketterän kehityksen periaatteet ovat yrityksille tuttu tapa toimia, mutta julkisrahoitteisissa hankkeissa tätä joustavuutta ei useinkaan ole.
Into Seinäjoki suomentamassa hankejargoniaa ja tukemassa yritysten kehitystä
Tapahtumassa korostui kuinka tärkeää on purkaa byrokratiaa, tuoda tutkimustulokset ja hankehimmeleissä piilevät kehittämismahdollisuudet yrityksille ymmärrettävään ja hyödynnettävään muotoon. On tärkeä varmistaa, että mikään kasvun mahdollisuus ei hanketerminologian tai byrokratian takia jäisi yrityksiltä käyttämättä.
Into Seinäjoki Oy, kuten muutkin kasvun kiihdyttäjätkin, tukee yrityksiä kehittämisessä tarjoamalla aktiivista sparrausta, neuvontaa rahoituslähteiden suhteen sekä kehittämällä paikallisia palveluita erilaisin toimenpitein. Innovointia ja kasvua aktivoivaa toimintaa tehdään meillä erityisesti osana valtion ja Seinäjoen välistä pitkäjänteistä sopimusta, jonka tarkoituksena on TKI-rahoituksen kohdentaminen globaalisti kilpailukykyisten ekosysteemien vahvistamiseen.
Sitra avaa työhön liittyvän uuden rahoitushaun, jonka avulla yritysten ja TKI-toimijoiden yhteistyötä voidaan syventää entisestään. Tässä tilaisuudessa haettiin suuntaviivoja rahoituksen avauksen tueksi.
Tapahtuman tunnelma oli innostava ja yhteisöllinen. Upeat puitteet Framilla tukivat onnistunutta tilaisuutta, jossa osallistujien aktiivisuus ja avoimuus olivat avain onnistumiseen. Kiitos kaikille osallistujille – jatketaan yhdessä kohti tulevaisuuden kasvua!
Tapahtuma toteutettiin osana Into Seinäjoki Oy:n koordinoiman Seinäjoen innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen aktivointihankkeen (EAKR) toimintoja. Innovaatiotoiminnan ekosysteemitekemisen koordinaatio on Euroopan unionin sekä Seinäjoen kaupungin osarahoittamaa toimintaa. Lue lisää: https://intoseinajoki.fi/innovaatiotoiminnan-ekosysteemi/
Seinäjoen kaupunki on tämän sopimuksen myötä on osa valtakunnallista Innokaupungit-verkostoa. Innokaupungit ovat luomassa Suomesta maailman toimivinta kokeilu- ja innovaatioympäristöä vuoteen 2030 mennessä! www.innokaupungit.fi