Artikkeli 4
CSRD astuu voimaan ensi vuonna. Mitä uusi vastuullisuuden EU-direktiivi merkitsee yrityksesi jokapäiväisessä työssä? Tilasimme Aihio Digitalilta neljän artikkelin sarjan aiheesta. Tutustu sarjaan ja ota direktiivin suomat mahdollisuudet hyötykäyttöön.
Olemme aikaisemmissa artikkeleissa kertoneet uudesta CSRD-direktiivistä ja sen merkityksestä yritystoiminnassa. Tässä artikkelissa kerromme puitteista, joissa paikalliset yritykset voivat kehittää omaa, hiilineutraalia toimintaansa. Yksi vaikuttava tekijä on hiilineutraaliutta tavoitteleva Hinku-verkosto, johon myös Seinäjoki on liittynyt viime vuosikymmenen päätteeksi.
Hinku-verkosto
Hinku on vuonna 2008 perustettu projekti, jonka tavoitteena on saavuttaa merkittäviä CO2 -päästöjen vähennyksiä tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Konkreettiseksi tavoitteeksi on asetettu 80 % päästöjen pudotus vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Myös Seinäjoki on liittynyt mukaan Hinku-projektiin vuonna 2019, ja näin ollen sitoutunut hankkeen tavoitteisiin. Verkosto kattaa vuonna 2023 yli 80 suomalaista kuntaa, jotka muodostavat myös Hinku-työryhmän.
Hinku lukuina Seinäjoella
Suomen ympäristökeskus SYKE on laskenut jokaiselle kunnalle vuosittaisen päästöjen määrän, joka myös mahdollistaa päästökehityksen tarkastelun vuosi- ja vuosikymmentasolla. Otanta on laskettu vuosilta 2005-2020. Päästöt on laskettu kaikille kunnille laskentamallilla, joka on yhtenevä kaikissa kunnissa. Seinäjoen suurimmat päästöluokat ovat olleet maatalous, liikenne ja kaukolämpö.
Vuosien 2005 ja 2020 välillä päästöt ovat pudonneet kokonaisvaltaisesti hyvää tahtia.
Etelä-Pohjanmaan kokonaispäästöt ovat vähentyneet 15 vuoden ajanjaksolla yli 12 %.
Vaikka mm. maatalouden osuus kokonaispäästöistä on kasvanut, mm. tieliikenne on pudonnut 16,60 %, raideliikenne 67,50 % ja jätteiden käsittely jopa 42,4 % asukasta kohden. Päästöjen pudotukset ovat merkittäviä. Voit lukea lisää hiilineutraalista Seinäjoesta täältä. Voit myös tutustua konkreettisiin päästölukuihin täältä.
Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa yrityksen näkökulmasta?
Hyöty yritysviestinnässä
Edellisessä artikkelissamme kirjoitimme brändiarvon ja vastuullisuusviestinnän merkityksestä. Nyt jos lähdetään liikkeelle siitä perusajatuksesta, että yrityksesi on CSRD:n myötä entistä läpinäkyvämpi ja vastuullisempi, helpottaa tekemistä huomattavasti myös vallitsevan ympäristön vastaava tavoite.
Toisin sanoen, jos yrityksesi toimii Seinäjoella, olet jo askeleen edellä vastuullisessa yritystoiminnassa. Tämän faktan nostaminen yrityksesi viestinnässä voi olla merkittävä tekijä, jolla tulevaisuudessa kasvatat liiketoimintaasi – paikallisesti ja valtakunnallisesti. Myyt tuotteita tai palveluita Seinäjoen torin kupeessa, Ideaparkissa tai vaikka kotitoimistolta, haluavat asiakkaasi yhä selkeämpää konkretiaa vastuullisista toimistasi.
Hinku-verkoston myötä alati kehittyvät keinot luoda vähäisempiä päästöjä mm. energiantuotannossa ja liikenteen saralla mahdollistavat myös vankan pohjan yrityksesi vastuullisuusviestinnälle.