Osallistuvan budjetoinnin avulla luvassa valmennuksia, buustia startup-kulttuurille ja yhteisöllisten työtilojen markkinointia

Yrityksille suunnatun osallistuvan budjetoinnin kyselyn ja äänestyksen tulokset ovat julki. Tänä vuonna 30 000 euron budjetti jakaantuu kaikille finaaliin nostetuille ideoille.

– Äänestyksen perusteella kilpailu viiden idean välillä oli tiukka. Koska osa ehdotetuista ideoista on toteutettavissa hyvinkin pienellä budjetilla, päädyimme tänä vuonna siihen, että toteutamme kaikki äänestyksessä olleet viisi ideaa, kyselyn toteutuksesta vastannut Niina Koskipalo kertoo.

Luvassa on siis seuraava yrityksille suunnattu toimenpidekokonaisuus:

  • koulutus: digitaalinen markkinointi & tekoäly
  • koulutus: asiakaskokemus & palvelumuotoilu
  • koulutus: vastuullisuus kilpailuetuna
  • co-working työtilojen kartoittaminen & markkinointi
  • startup-kulttuurin tunnettuuden parantaminen

– Ilahduttavaa oli erityisesti se, miten innokkaasti yritykset suhtautuvat osaamisensa kehittämiseen. Siksi kaikki koulutusteemaiset ideat saivatkin hyvin ääniä. Start up -kulttuurin ja yhteistöllisten työtilojen selvittäminen ja kehittäminen puolestaan sopivat luontevasti kasvuhaluisen kaupungin imagoon, Koskipalo toteaa.

Inton toimitusjohtaja Leena Perämäki lupaa jatkoa nyt toista kertaa toteutetulle yritysten osallistuvalle budjetoinnille.

– Yrityksille osallistuva budjetointi on erinomainen tapa saada äänensä kuuluville ja meille kehitysyhtiönä erittäin toivottu työkalu niin koulutusten kuin muidenkin toimenpiteidemme suuntaamiseen juuri sinne, missä niille on yrityskentällä suurin tarve.

– Tulemme ehdottomasti jatkamaan osallistuvaa budjetointia. Toivottavasti ensi vuonna taas suurempi yritysjoukko osallistuu Inton toimenpiteiden suunnitteluun.

 

Lisätietoja:

Koskipalo Niina
Asiantuntija
Liiketoiminnan kehittäminen ja sijoittumispalvelut