Sari Mendez, Meikkitaiteilija

Meikkitaiteilija Sari Mendez kaunistaa naisia työkseen ja kasvattaa samalla omaa NAKU-ripsibrändiään. Sarilla on vahva halu voimaannuttaa naisia ja jonain päivänä työllistää naisia kehittyvissä maissa. Yrittäjyys on vasta oppimisvaiheessa, mutta visio on vahva. Mitkä asiat saivat Sarin uskomaan yrittäjyyteen ja millä hetkillä oli merkitystä uravalinnalla?

 

Aloitin meikkitaiteilijan opinnot Meksikossa

Asuin perheemme kanssa Meksikossa kymmenen vuotta ja muutimme Suomeen 2016, kun kolmas lapsemme syntyi. Olen aina ollut kiinnostunut muodista, estetiikasta ja kauneudesta, mutta Meksikossa minulle avautui uudenlainen käsitys naiseudesta. Meksikossa naiset panostavat ulkonäköönsä niin arjessa kuin juhlassa.

Opiskelin Meksikossa meikkaajaksi. Kun tulimme Suomeen, tein meikkaustöitä satunnaisesti. Kun kampaamo Cristal tarjosi minulle vuokratuolia meikkaustöihin, alkoi meikkitaiteilijan urani. Oli hienoa tuntea, että ammattilaiset uskoivat taitoihini.

Sittemmin olen kouluttautunut lisää, mutta tämän työn oppii oikeastaan vain tekemällä. You Tube on mullistanut meikkitaiteilijoiden uran, koska somekanavat ovat pullollaan meikkausvideoita.

Minun tuolissani asiakas saa muutakin kuin kauneutta – haluan voimaannuttaa naisia myös henkisesti. Meikkituoliin istahtaminen voi olla monelle eheyttävä kokemus. Useimmat naiset eivät ymmärrä, kuinka upeita he ovat.

Sain yrittäjäkursseilta hyödyllisiä oppeja

Olen ihanteellisessa tilanteessa, koska harjoittelen yrittäjyyttä toistaiseksi vanhempieni Glam Up -yrityksessä. Olen palkkalistoilla, mutta hoidan itse kaikki yrittäjyyteen liittyvät asiat.

Rakennan nyt taloudellista pohjaa itsenäiselle yrittäjyydelleni. En halua olla alussa puilla paljailla. Monella on liian ruusuinen kuva siitä, että yritys alkaa heti tuottaa voittoa.

Minulle tärkeä hetki yrittäjyystaipaleellani oli Into Seinäjoen kurssi Liikeideat lentoon. Kurssilla opin, kuinka paljon minun tulee tienata, jotta yritys on kannattava. Menoja on yllättävän paljon: verkkokauppa, web-hotellin päivittäminen sekä markkinoinnin kustannukset. Varsinainen meikkaajan työ on vain puolet kaikesta siitä, mitä yrittäjyyteen liittyy. Kurssilla opin, miten nämä asiat pitäisi osata sisällyttää työni hintaan.

Kävin myös TE-toimiston järjestämän yrittäjäkurssin, josta sain apua ja ymmärrystä maahantuontiin. Niin uskalsin lähteä kehittämään omaa ripsien NAKU-brändiäni. Päämääräni on tarjota ihmisille mahdollisimman luonnolliset irtoripset.

Pääsin tuotteillani julkisuuteen

Olen päässyt tekemään isoja kuvausprojekteja: lehtien kansia sekä yritysten isoja mainoskuvauksia. Sain mukaan suosittuun Meikkimuijan meikkiboksiin NAKU-brändini ripset. Näin tuotteeni pääsi ison yleisön tietoon, ja sain myös ensimmäisen jälleenmyyjän ripsille. Nyt ripset ovat myynnissä muun muassa oletkaunis.fi-verkkokaupassa sekä monissa pienissä kampaamoissa ja kauneushoitoloissa.

Löysin arvojeni mukaisen valmistajan

Oman NAKU-brändin ja tuotteiden saaminen markkinoille on ollut iso juttu. Ideasta toteutumiseen kului puolitoista vuotta. Pelkästään tuotemerkin rekisteröinti kesti kahdeksan kuukautta.

En tiennyt, miten ripsien valmistajiin saa yhteyden ja miten voin testata tuotteita. Oli todella vaikeaa löytää arvojeni mukainen valmistaja. Kun etsin valmistajia Kiinasta, oli todella hankalaa arvioida, kuinka vastuullisesti yritykset toimivat. Sertifikaattien aitoudesta on vaikea varmistua. Onneksi löysin lopulta hyvän Kiinan Qingdaosta.

Brändi oli vasta syntyvaiheissaan, kun ensimmäiset tuotteet saapuivat tehtaalta. Sen jälkeen aloitin markkinoinnin, jotta sain tuotteet myyntiin. Olen tehnyt markkinointia vaikuttajien kautta. He ovat testanneet tuotteita.

Tunnettu somevaikuttaja Miia Johansson nosti NAKU-brändin esille sosiaalisessa mediassa. Hänen kanssaan olemme tehneet myös tuotekehitystä.

Uskallan myös unelmoida

Olen halunnut pienestä pitäen auttaa ihmisiä, ja vapaaehtoistyö on innostanut minua. Tulevaisuudessa tavoitteenani on työni kautta auttaa kehittyvien maiden naisia ja voimaannuttaa naisten yhteisöjä. Haaveeni on perustaa oma ripsitehdas johonkin kehittyvään maahan, jossa naiset saavat kunnollista palkkaa. Minulla ei ole vielä aavistustakaan, miten saan tämän aikaiseksi. Tälläkin hetkellä jokaisesta myymästäni tuotteesta menee 50 senttiä Naisten Pankille.

 

Teksti: Mervi Rantakari, Era Content, Kuvat: Wilma Hetemaj

 

Yrittäjätarinat: Nämä ovat tärkeimmät hetket yrittäjän urallani. Seinäjokelaiset yrittäjät kertovat niistä hetkistä ja opeista, jotka ovat olleet merkityksellisiä heidän yrittäjäurallaan.

 

Klikkaa muihin yrittäjätarinoihin tästä

 

Kiinnostuitko Seinäjoesta? Ota yhteyttä, jutellaan lisää

Pajunen Jukka
Asiakkuusjohtaja
Inton asiakkuudet ja sijoittumispalvelut