Seinäjokelainen yrittäjäpariskunta Becky ja Marko Luoma saa aikaan niin yhdessä kuin erikseenkin. Töitä he tekevät itse perustamissaan Language Clubhouse- ja Xport-yrityksissä. Michiganissa vuonna 2003 tavanneelta tehokaksikolta löytyy edelleen aikaa ajatukselle ”Mitähän keksittäisiin seuraavaksi”?

Vuosi 2003: Ensikohtaaminen Michiganissa

Becky: Opiskelin hoitotiedettä Finlandia Universityssa, kun näin Markon ensimmäisen kerran yliopistojuhlissa. Kerroin olevani sataprosenttisesti suomalainen, ja sain hänet nauramaan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpas siinä iso ja komea mies.

Kohtaamisen seurauksena vietimme yhteisen vuoden Michiganissa, minkä jälkeen päätin lähteä katsomaan, millaisesta maasta Marko on kotoisin. Isoisovanhempani olivat muuttaneet aikoinaan Taivalkoskelta Michiganiin, joten minulla oli jonkinlainen käsitys Suomesta.

Marko: Becky oli töissä yliopiston kuntosalilla, ja jostakin syystä innostuin käymään siellä todella ahkerasti. Jääkiekko oli ollut minulle tärkeä osa elämää, ja sen vuoksi olin lähtenyt opiskelemaan Jenkkeihin. Siellä minulle kuitenkin kävi selväksi, että tulevaisuuteni ei olisi jääkiekossa, joten keskityin liiketalouden opintoihini. Kun Becky sitten päätti tulla Suomeen, olin innoissani ja mietin, mihin kaikki tämä johtaakaan.

 

Vuosi 2004: Opiskelua ja työtä Savonlinnassa, Kauhavalla ja Kokkolassa

Becky: Mietin Suomeen tullessani, onko suhteellamme tulevaisuutta. Työskentelin au pairina savonlinnalaisessa perheessä, jonka isä oli työkomennuksella Afrikassa, ja äiti tarvitsi apua lasten kanssa. Iltaisin kävin kielikurssilla ja pääsin jo jonkin verran kiinni suomen kielen saloihin.

Kun sitten päätin jäädä Suomeen, halusin opiskella ammatin. Pääsin kansainväliseen sairaanhoitajakoulutukseen Kokkolaan, ja olin onnesta ymmyrkäisenä. Meillä oli mahtava porukka ja todella monikulttuurinen tunnelma. Ja Markokin oli ihan lähellä eli Kauhavalla!

Marko: Tapasimme Beckyn kanssa aina kun mahdollista. Tulevaisuuden suunnitelmatkin alkoivat pikkuhiljaa hahmottua. Asuin Kauhavalla, sain opintoni päätökseen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja aloitin myyjänä ikkunafirma Skaalassa. Siellä pääsin isoon pyöritykseen!

Kymmenvuotisen urani aikana myin ovia ja ikkunoita yhteensä 50 maahan. Maailmaan tuli tutustuttua monelta kulmalta. Kymmenessä vuodessa meidän myyjien määrä kasvoi kahdeksasta 150:een. Siinä tutuksi tulivat niin kasvuyrityksen hyvät kuin haasteellisimmatkin puolet.

Edelleenkin Seinäjoki tuntuu mahtavalta valinnalta urheilua paljon harrastavalle perheellemme.

Vuosi 2008: Haaveilua, lapsia ja muutto Seinäjoelle

Becky: Viihdyimme hyvin Kauhavalla, mutta pohdimme jatkuvasti muuttoa Yhdysvaltoihin. Minua kiehtoi kiertävän sairaanhoitajan työ eri osavaltioissa. Meitä molempia yhdistää seikkailunhalu ja jatkuva palo nähdä maailmaa. Benjamin syntyi vuonna 2009, Lili kaksi vuotta myöhemmin, seuraavana vuonna Vanessa ja Vivian vuonna 2018. Päätimme juurtua Pohjanmaalle, koska lasten myötä haaveilemastamme kiertolaiselämästä tuli mahdotonta.

Marko: Meistä tuntui, että Seinäjoella on paljon mahdollisuuksia lapsiperheelle. Niinpä muutimme Niemistön kaupunginosaan, ja Kauhavalla remontoimastamme isäni kotitalosta tuli suvulle kesämökki. Edelleenkin Seinäjoki tuntuu mahtavalta valinnalta urheilua paljon harrastavalle perheellemme.

 

Vuosi 2014: Oma yritys ja uusia työmahdollisuuksia Seinäjoella

Marko: Lähdin Skaalalta, koska kaipasin uusia haasteita ja mahdollisuuksia oppia uutta. En ollut koskaan ajatellut yrittäjyyttä, mutta BSTR-markkinointitoimistoa pyörittävä isoveljeni Tero Luoma usutti minut liikeidean pariin. Hänellä oli paljon asiakkaita, joilla oli hyvät tuotteet ja loistavat palvelut, mutta niitä myytiin ainoastaan kotimaassa. Veljeni ehdotti, että perustaisin yrityksen, joka auttaisi eteläpohjalaisia yrityksiä viennin käynnistämisessä tai kasvattamisessa.

Aloin liikekumppanieni Mark Wiltshearin ja Marja Sulkakosken kanssa suunnitella Xportin liiketoimintaa kovalla vauhdilla – jälkeenpäin ajatellen tekisinkin monia asioita tosin. Haastattelisin potentiaalisia asiakkaita ja kyselisin enemmän heidän tarpeistaan.

Me nimittäin lähdimme oitis kehittämään valmiita palvelupaketteja, joita asiakkaat sitten eivät kuitenkaan olleet valmiita ostamaan. Edellisessä työssäni olin oppinut, että asiakkaan kuunteleminen on onnistumisen perusta, mutta oman firman alkuvaiheissa sen tajuamiseen meni jonkin aikaa. Onneksi muutaman vuoden harjoittelun jälkeen pääsimme kunnolla vauhtiin.

Becky: Minun elämäni oli täynnä lasten kanssa touhuamista, mutta mieleen alkoi myös nousta ajatus, että voisinhan tehdä jotakin muutakin. Innostuin kuullessani, että Seinäjoelle oltiin perustamassa Duudsonit Activity Parkia. Sinne oli tarkoitus perustaa myös liikuntapainotteinen päiväkoti Jump. Heitin omistajille ajatuksen, että päiväkodista voisi tehdä myös osittain englanninkielisen. Idea otti tulta – ja minä sain samalla työpaikan sekä lapsemme päiväkotipaikat! Kehitin innolla päiväkodin englanninkielistä ohjelmaa, ja pääni oli pyörällä ideoista ja ajatuksista.

 

Kuvassa yrittäjäpariskunta Marko ja Becky Luoma

 

Vuosi 2019: Kansainvälistymistä ja uusia ideoita Seinäjoella

Marko: Kun korona myllersi meidän kaikkien elämän, olimme onneksemme ehtineet saada Xportin toimimaan hyvin ja töitä riitti. Olimme onnistuneet viemään eteläpohjalaisia yrityksiä maailmalle, ja meillä oli asiakkaita ympäri Suomea ja muuallakin maailmassa. Päässä alkoi olla tilaa jo uusillekin ajatuksille.

Becky oli äitiyslomallaan ideoinut englanninkielistä digitaalista palvelua päiväkodeille. Hänen ajattelunsa oli niin loistavaa, että minäkin innostuin. Perustimme vuonna 2019 Language Clubhousen. Ja kuten kaikessa uuden ja hyvän luomisessa aina, tärkeintä oli löytää Seinäjoelta osaavien ja innostuneiden koodarien ja muiden osaajien verkosto.

Onneksi täällä on toisten auttamisen ja yhdessä tekemisen vahva kulttuuri. Seinäjoen menestys perustuu siihen, että ihmiset osaavat muodostaa verkostoja ja tietävät tarvitsevansa toisiaan.

Becky: Minulle yrityksen perustaminen oli täysin uutta, mutta joka päivä opin uutta. Tein hommia välillä myöhään yöhön ja innostuksissani olisin jatkanut aamuunkin, mutta onneksi järki voitti.

Ikävä kyllä emme päässeet aloittamaan markkinointiamme kovinkaan suotuisissa olosuhteissa, koska korona-arjen väsyttämät varhaiskasvattajat päiväkodeissa eivät jaksaneet enää ajatella mitään ylimääräistä. Mutta minulla oli sitten sitäkin enemmän aikaa kehitellä Language Clubhousen sisältöä entistäkin monipuolisemmaksi.

 

Vuosi 2023: Kalenterishowta Seinäjoella ja digitaalisuutta ympäri maailmaa

Becky: Työskentelen nykyään osan viikosta pääkaupunkiseudulla vetämässä englanninkielisiä leikkituokioita päiväkodeissa ja iltaisin kielikerhoja. On hienoa, miten kiinnostus Language Clubhousea kohtaan kasvaa koko ajan.

Juuri äsken vedin ikimuistoisen digitaalisen leikkituokion, jossa oli lapsia Vietnamista, Laosista ja Suomesta. Tuomme maailman lapsia lähemmäksi toisiaan. Tällaisen digitaalisen palvelun kehittäminen vaatii jatkuvaa verkostoitumista ja alan parhaiden tyyppien tuntemista. Niinpä pyrin käymään kaikissa alamme tapahtumissa, joissa voin oppia uutta.

Marko: Joku joskus kysyi minulta, miltä tuntuu, kun perheessä on kaksi yrittäjää ja neljä lasta. Ainakin se tarkoittaa aikamoista viikoittaista kalenterishowta. Mutta kaikki tämä tohina on mahtavaa. Lapset ovat kasvattaneet meitä molempia – tärkeintä elämässä on osata kuunnella toista. Lapset opettavat myös joustavuutta ja priorisointia, kun asiat eivät mene aina suunnitellusti.

Välillä yrittäjyyden ja parisuhteen yhdistäminen on vaikeaa, koska me olemme Beckyn kanssa henkisesti eritahtisia. Kun toinen on aivan poikki ja haluaisi vain olla, toinen on juuri virkeimmillään ja haluaisi jutella jostakin kehityssuunnitelmasta. Mutta sitten ei auta kuin ymmärtää toisen innostusta ja toisen väsymystä. Mutta kyllä me osaamme muustakin puhua kuin töistä ja välillä varaamme myös kahdenkeskistä aikaa urheiluun tai treffeille.

 

Teksti: Riitta Pollari, Era Content Oy Kuvat: Krista Luoma

 

Yrittäjätarinat: Seinäjokelaiset yrittäjät kertovat niistä hetkistä ja opeista, jotka ovat olleet merkityksellisiä heidän urallaan.

 

Tutustu muihin yrittäjätarinoihin täällä 

 

Kiinnostuitko Seinäjoesta? Ota yhteyttä, jutellaan lisää

Pajunen Jukka
Asiakkuusjohtaja
Inton asiakkuudet ja sijoittumispalvelut
Koskipalo Niina
Asiantuntija
Liiketoiminnan kehittäminen ja sijoittumispalvelut